Varjonen ottaa Haavisto paikan Suomen MXoN-joukkueessa

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Jere Haavisto joutuu jättämään Motocross of Nations -kilpailun väliin ja hänen paikkansa joukkueessa ottaa Miro Varjonen.

Englannissa Matterley Basinin radalla 5.-6.10.2024 ajetaan Motocross of Nations joukkuekilpailu. Joukkueen kapteeni, MX Open luokassa ajava Jere Haavisto joutuu valitettavasti jättämään kisan väliin loukkaantumisen vuoksi. Nopealla aikataululla korvaavaksi kuljettajaksi on valittu Miro Varjonen. Joukkueen kokenein kuljettaja, maajoukkuekisassa jo viisi kertaa Suomea edustanut Haavisto loukkaantui viime viikonloppuna Saksassa. 

,Tosi harmi, että kauden isoin kisa jää nyt välistä. Viime viikonloppuna oli kisoissa tosi huonoa tuuria matkassa kun kaaduin. Kaatumisen takia olkapään nivel vaurioitui, kertoo Haavisto loukkaantumisesta.

Jere Haaviston loukkaantuminen kilpailun alla on valitettava uutinen, mutta kuuluu osana huippu-urheilua. Joukkueen tavoitteet pysyvät samoina kokoonpanon muutoksen jälkeen. Tavoitteena on päästä kilpailun finaaliin. Kilpailun ollessa jo lähellä, Haaviston loukkaantuminen tulee harmittavana tietona joukkueen johtajalle Kusti Manniselle.

-Todella ikävä uutinen. Tämä on tietysti todella iso isku joukkueelle. Jere Haavisto on kokenut ja vahva kilpailija, jolta odotimme Englannissa kauden parasta suoritusta. Kartoitimme nopealla aikataululla useiden eri kuljettajien mahdollisuuksia lähteä Haaviston korvaajaksi. Vaakakuppi kallistui lopulta Varjosen suuntaan loppukauden hyvien suoritusten sekä myös kalustoon ja logistiikkaan liittyvien seikkojen vuoksi. Meillä on nyt kaksi ensikertalaista joukkueessa ja toivonkin, että he lähtevät ennakkoluulottomasti haastamaan maailman parhaimmistoa ja yltävät huippusuorituksiin. Positiivista on, että voimme antaa näille nuorille lupauksille mahdollisuuden näyttää mihin he pystyvät, tuumii joukkueenjohtaja Manninen. 

Miro Varjonen lähtee paikkaamaan Haavistoa MXoN -joukkueessa. Vasta 19-vuotias Varjonen on kilpaillut vakuuttavasti SM-Motocrossissa tällä kaudella ja lähtee siis ensimmäistä kertaa edustamaan Suomea Motocross of Nations kilpailuun. 

-Lähden hyvällä fiiliksellä edustamaan Suomea. Lähden tekemään parhaani joukkueen eteen ja nauttimaan kansainvälisestä kilpailusta. Olen todella iloinen annetusta mahdollisuudesta, kertoo joukkueeseen valittu Miro Varjonen.

2024 Motocross of Nations Suomen maajoukkueessa ajavat Emil Weckman (MXGP), Sampo Rainio (MX2) ja Miro Varjonen (MX Open). Joukkueen kapteenina toimii Emil Weckman. 

Motocrossin Suomen MM-maajoukkueen pääyhteistyökumppanit ovat suomalainen autovaraosien ja -tarvikkeiden, työkalujen sekä kodin ja vapaa-ajantuotteiden erikoisliikeketju Motonet, kone- ja laitevalmistukseen, maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut Koneita.com ja suomalainen moottoripyörä- ja polkupyöräilyvaruste merkki Yoko. Maajoukkueen vaatetuksesta vastaa yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy. Suomen johtava offroadmoottoripyöräilyn erikoislehti Xracing toimii maajoukkueen mediayhteistyökumppanina. 

 

Kommentit

Lähettänyt Timo Laine : Pe, 09/27/2024 - 17:02

En ole varmasti ainoa joka miettii miksi ei Miro Sihvonen ole joukkueessa.

Kieli
suomi

Lähettänyt Jani Hovi : Pe, 09/27/2024 - 20:32

Sihvonen ei pysty osallistumaan kilpailuun vanhojen vammojen vuoksi.
Kieli
suomi