Portugalissa paljon suomalaisia
Enduron kilpailukalenteriin on tälle kaudelle EM-sarjaan merkitty neljä kisaviikonloppua. Sarja käynnistyy huomenna Portugalista, mutta kilpailusta on todella vaikea saada mitään tietoa etukäteen. Sarjan promoottori lienee vähin äänin häipynyt mielenkiintoisempien projektien pariin, eikä kilpailun tiedottajakaan ole nähnyt tarpeelliseksi kisasta edes lähtöluetteloa julkaista. Toisaalta, kiirekö sillä nyt tässä vaiheessa olisikaan, kisahan alkaa vasta huomenna.
Joka tapauksessa se ainakin tiedetään, että kilpailupaikkana on Portugalin lounaisrannikon tuntumassa sijaitseva noin 6 000 asukkaan Santiago do Cacem. Paikka on tuttu ainakin enduron MM-sarjaa seuranneille, sillä täällä ajettiin viimeksi kaksi vuotta sitten sarjan päätösosakilpailu. Santiago do Cacem sijaitsee Setubalin piirikunnassa eteläisessä Portugalissa. Pääkaupunkiin Lissaboniin on maanteitse matkaa noin 150 kilometriä.
Maastokokeet
Kilpailu käynnistyy perjantaina ajettavalla, noin 2 kilometrin pituisella supertestillä. Se ajetaan kaupungin pohjoispuolella aivan varikon tuntumassa ja käynnistyy kello 21.00 Suomen aikaa.
Lauantaina päästään sitten tositoimiin kun kilpailijoilla on edessään 50 kilometrin pituinen reitti, joka kierretään kolmeen kertaan. Ensin on vuorossa endurotesti, sitten crossitesti ja vielä ennen kierroksen täyttymistä on extremetestin vuoro.
- Enduro- ja crossitesti ovat aika samantyylistä, aivan kuin rantahiekkaa. Endurotesti on ehkä vähän nopeampi kuin crossitesti. Crossitesti on myös hiukan leveämpi, mutta muuten koko ajan samanlaista pehmeää rantahiekkaa. Extreme on kalliolouhoksessa ajettavaa kovapohjaista maata, ei mitä älyttömän pahaa, mutta teknisiä kohtia. Siellä on sorakasaharjua, mäkiä ylös ja alas ja tiukkoja mutkia. Tarkkana pitää olla, kertoi maastokokeelta tavoitettu Hermanni Haljala.
Sekä lauantai että sunnuntai käynnistyvät kello 11.00. Ajoaikaa on kuusi tuntia, joten maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan kello 17 aikoihin.
Luokittain
Koska kyseessä on kauden ensimmäinen osakilpailu, on todella vaikeaa lähteä nimeämään selkeitä suosikkeja mihinkään luokkaan, etenkin kun mukana on kilpailijoita, joiden vauhti on täysi arvoitus.
Eniten kilpailijoita on ilmoittautunut Youth-luokkaan, nimiä on listalla kaikkiaan 28. Jos tuosta joukosta muutaman nimen poimii, niin ainakin ennakkoon ajatellen ainakin italialaisnelikkoa Simone Cagnoni, Matteo Arrieta, Gabriele Melchiori ja Nico Guastini kannattaa seurata. Unohtaa ei kannata myöskään Ranskan Valentin Mersiniä. Suomalaisvärejä lähtevät puolestaan pitämään korkealla Martti Tammelin ja Ukko Laaksonen.
J1-luokan listalta löytyy yllättäen vain viisi nimeä, joten melko varmasti voisi lyödä vaikka pienen vedon, että kisapäivän päätteeksi podiumilla seisoo myös suomalaiskuljettaja, ainakin mikäli osallistujamäärä ei tuosta enää kasva. Suomea edustavat Pyry Juupaluoma ja Kimi Koskinen. Tiukimman vastuksen suomalaisille tarjonnee Puolan Karol Krolikowski, joka oli viime vuoden sarjan loppupisteissä yhdeksäs.
J2-luokasta ei löydy yhtään suomalaisnimeä, mutta 18 kuljettajaa lähtee kuitenkin hakemaan luokasta menestystä. Nimet Riccardo Fabris, Simon Dorian, Roland Liszka sekä vahva ruotsalaisrintama Gustav Mählerin johdolla lienevät suurimmat podiumehdokkaat.
E1-luokkaan on ilmoittautunut 15 kilpailijaa ja mukana on joukko tuttuja nimiä. Samuele Bernardini ja Lorenzo Macoritto tähyävät varmasti podiumille ja sinne mielii myös Dawid Babicz. Kuinka korkealle tulosliuskassa sitten yltävät suomalaisista Roni Kytönen, Peetu Juupaluoma ja Väinö Santamäki, jää nähtäväksi.
E2-luokassa ei osanottajamäärällä juhlita. Kuuden kilpailijan joukosta ykkössuosikki on hallitseva mestari Daniel Mundell. Podiumille tähtää varmasti myös luokan ainoa suomalaiskuljettaja Hermanni Haljala.
- Ihan mukava on lähteä ajamaan. Olen kolme kertaa ehtinyt ajaa talven jälkeen kesärenkailla. Ei se tietysti mikään optimitilanne ole. Pyörä on uusi ja on paljon opeteltavia asioita ja talvi on ajettu Suomessa. Ihan hyvältä pyörä kuitenkin tuntuu noiden kolmen päivän perusteella. Ajetaan kisa läpi ja otetaan se paras, mitä on otettavissa. Uskon, että loppukautta kohti vauhti vielä paranee. Tavoite on ajaa EM-mitalista ja mieluiten kirkkaimmasta, suunnitteli Haljala.
E3-luokkaan on ilmoittanut yhdeksän kuljettajaa. Lista on täynnä kovasti vieraita nimiä, ainoastaan Eddie Findling oli mukana viime kaudella sijoittuen loppupisteissä seitsemänneksi. Suomalaisvärejä luokassa edustaa Niko Puotsaari.
Tänä vuonna seniorit on jaettu kahteen luokkaan. Senior40-luokassa ajaa vain viisi kuljettajaa, joista nimekkäimpänä on viime vuonna EM-hopealle yltänyt Saksan Nico Rambow. Suomea edustaa Janne Mukkala, joka oli viime vuonna sarjassa kuudes.
Senior50-luokassa ajetaan kuin Suomi-Ruotsi maaottelu, sillä seitsemästä osallistujasta neljä tulee Ruotsista ja kaksi Suomesta. Juha Puotsaari ja Mika Paavola ovat luokan selkeät ykkösnimet. Paavola oli viime kaudella sarjan nelonen ja Puotsaari viitonen.
Naisten luokassa ei suomalaisedustusta nähdä. Ykkössuosikki lienee viime vuonna hopean kuitannut Sara Traini.