Tukirinki rakentaa joukkuetta

Teksti

Arto Jokisen motocrossiin ideoiman tukiringin päätavoite on tukea nuoria kansainväliseen uraan tähtääviä kuljettajia. Kyse on yhteistyökumppaneiden etsimisestä, mutta nyt puhutaan kuljettajien suorasta rahallisesta tukemisesta, jolloin yrityksille ei edes tarjota näkyvyyttä. Yhteistyökumppaneille hyöty tarjotaan siten, että yritykset ja yritysmaailman ihmiset kohtaavat tukiringin kautta toisensa.

– Yksilöurheilijoille ja varsinkin moottoriurheilulle on vaikea saada pieniä ja keskisuuria tukijoita. Tukiringin kautta konsepti on erilainen kuin yksittäisen urheilijan yhteistyökumppanuuksien luonnissa, Jokinen pohjustaa.

– Tässä voi saada pienemmällä vaivalla urheilijalle tukea, jos vain on aktiivinen. Tarjolla on yritysten kesken synergiaetuja. Yritysmaailman ihmiset saatetaan yhteen urheilun ja urheilijoiden kautta esimerkiksi tapaamisessa kisoissa.

Yksilöistä joukkueeksi

Motocrossin Tukirinkiin kuuluvat tänä vuonna Miro Sihvonen ja Emil Weckman, jotka kumpikin kilpailivat Euroopan mestaruustasolla. Nyt mukana on siis kaksi tuettavaa kuljettajaa, mutta joukko voi olla suurempi.

Perusidea on muodostaa yksilöistä ryhmä, ikään kuin joukkue.

– Jotta asiansa saa myytyä yrityksille, pitää olla jokin ”koukku”. Täytyy olla houkutin ja kiinnostava seikka, miksi yritykset lähtevät tukemaan. Tässä se on yksilöurheilijoista koostuva joukkue sekä eri sidosryhmien kohtaaminen, Jokinen muotoilee.

– Kyse on puhtaasta tuesta, jossa urheilijoilta ei varsinaisesti oleteta vastapalvelusta tai näkyvyyttä.

Jokinen on mielissään, miten Motocrossin Tukirinki on startannut. Hän on itse toimijana tukiringissä, ja tänä vuonna rahaa on tullut sisään viisinumeroinen summa. Se jaetaan nyt Sihvoselle ja Weckmanille tietyssä suhteessa.

– Moottoriurheilu ei ole muodikas, mutta joukkue on ”hyväksyttävämpi”.

Jokinen on pohtinut tukirinkiä parisen vuotta, ja hän löysi idean urheilun tukiringistä. Hän muistuttaa, että Harri Kullas oli huippu-urheilija - ”stara” - jolloin yhteistyökumppaneiden etsimisessä oli erilainen lähtökohta kuin Sihvosella ja Weckmanilla.

Jokisella on enemmänkin ideoita tukiringin ympärillä, mutta valitettavasti ajan löytäminen seuraavaan askeleeseen on haastavaa.

– Olisi hienoa, jos myös yksityiset ihmiset voisivat tukea urheilijoita. Pitäisi olla helppo järjestelmä, jonka kautta tukiringin urheilijoille voisi ohjata tukea. Tavoitteena olisi haastaa ihmisiä ja yrityksiä tukemaan.

– Itselläni on taustalla halu auttaa. Nämä kuskit ovat lahjakkaita ja tarvitsevat tukea kehittyäkseen urallaan.

Kansainvälinen ura lähtökohtana

Jokinen palaa vielä motocrossin yksilöurheilun statukseen sekä nuorisourheiluun.

– Monesti motocrossissa näkee sellaista oletusta, että jo 12-vuotiaalla juniorilla pitäisi olla sponsoreita. Ajatus on se, että jonkun muun pitäisi maksaa harrastaminen. Mielestäni sen ei pitäisi mennä niin, vaan lasten kohdalla huoltajien pitää kaivaa kukkaroaan, Jokinen muistuttaa.

– Ei uinnissa tai hiihdossa tai oikeastaan missään lajissa teipata auton kylkeen lapsiurheilijan nimeä, mikä on kuitenkin iskostunut motocrossissa tavaksi. Vasta sitten kun, luodaan kansainvälistä uraa arvosarjoissa, pitäisi keskittyä sponsoreihin.

Sihvonen, 18, ajoi tänä vuonna EMX250-luokan EM-sarjassa kuudenneksi ja Weckman, 14, EMX150-luokan Euroopan mestariksi.