Trialin SM-sarja jatkuu Tervakoskella

Kuva
Jani Hovi
Trialin kauden toinen SM-osakilpailu taiteillaan lauantaina Tervakosken ampumaradan maastoissa.

Tervakosken Moottorikerho isännöi kauden toista trialin SM-osakilpailua lauantaina 18.5. Kilpailuun on ilmoittautunut mukaan yhteensä 62 kuljettajaa, joista kuusi ajaa SM-luokassa (TR1). Samat kuusi kuljettajaa oli mukana myös kauden ensimmäisessä SM-kilpailussa, joka päättyi Anton Parkkosen voittoon. Max Parkkonen oli tuon kisan kakkonen ja Samuel Jääskeläinen kolmas. Kauden avauksessa Jussi Haapanen oli kuumeessa, mutta kiersi kuitenkin reitin läpi ja kävi leimaamassa jokaiselta jaksolta täydet virhepisteet, saaden näin ollen tuloksen ja kuudennen sijan SM-pisteet. Nyt Haapasen pitäisi olla terve, joten konkari pääsee tosissaan taistelemaan SM-pisteistä.

Ensimmäinen kilpailija starttaa reitille aamulla klo. 10. Kierroksella on 12 jaksoa ja kuljettajat ajavat yhteensä kolme kierrosta, ajoajan ollessa kuusi tuntia. Kilpailu on jälleen todella yleisöystävällinen, sillä aivan varikon vieressä on kolme jaksoa (jaksot 1,6 ja 12). Lisäksi reilun 200 metrin päässä varikolta on myös kaksi muuta jaksoa, joten yleisöllä riittää nähtävää.

Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa Ampumaradantie, Janakkala.