Todella mielenkiintoinen loppuhuipennus Puujaassa

Kuva
Jani Hovi
Voittaja vie mestaruuden, mutta tiukimmillaan pisteet ovat tasan kauden päätyttyä. Luvassa on todella mielenkiintoinen trialin SM-päätös.

Trialin SM-sarja saadaan päätökseen viikonloppuna Puujaassa, Hausjärvellä. Lauantaina taiteillaan kauden viimeinen henkilökohtainen SM-kilpailu ja sunnuntaina ratkaistaan puolestaan joukkuemestaruudet. Riihimäen Enduroseuran järjestämään kilpailuun on lauantain SM-luokkaan ilmoittautunut viisi kuljettajaa, mutta Jussi Haapanen joutuu jäämään kisasta pois. SM-sarjan kärjessä olevien Max ja Anton Parkkosen lisäksi mukana on sarjassa kolmantena oleva Samuel Jääskeläinen ja neljäntenä oleva Vilkku Selin. Selin ei ajanut kauden edellistä SM-kilpailua ja onkin jo mitalitaiston ulkopuolella. 

Veljesten taistelu

Parkkosen veljekset käyvät tiukan taistelun mestaruudesta, Maxin johtaessa sarjaa tällä hetkellä kahden pisteen turvin. Pelin henki on se, että kumpi tahansa kaksikosta voittaa huomenna, on hän mestari. Ja luonnollisesti Max Parkkoselle riittää joka tilanteessa se, että hän on veljensä edellä. Mielenkiintoiseksi tilanne menee siinä vaiheessa, jos joku pystyy Parkkoset huomenna voittamaan ja Anton ajaa toiseksi, ja Max kolmanneksi. Tässä tilanteessa veljekset ovat tasapisteissä ja molemmilla on myös kaksi voittoa, kaksi kakkossijaa sekä kolmossija sarjasta. Tilanteessa mestaruuden ratkaisee viimeisen kilpailun paremmuus, eli Anton veisi mestaruuden. 

Mikäli taasen sekä Jääskeläinen ja Selin muodostavat huomenna kahden kärjen, Anton Parkkosen ollessa kolmantena ja Max Parkkosen neljäntenä, olisi veljekset tuolloinkin tasapisteissä. Tuossa tapauksessa mestaruus menisi Maxille kauden kahden kakkossijan ansiosta (molemmilla on kaksi voittoa).

Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että kun katsotaan kauden aiempien kilpailujen tuloksia, niin jonkun muun kuin jommankumman Parkkosten veljesten voitto huomenna olisi todella kova yllätys. Joten luultavasti mestaruus ratkeaa huomenna siihen, kumpi veljeksistä vie voiton.

 Jos Parkkoset ajavat kilpailussa maaliin, ei Jääskeläinen pysty kirkastamaan pronssimitaliaan. 

TR1-luokan SM-tilanne:

  1. Max Parkkonen 74
  2. Anton Parkkonen 72
  3. Samuel Jääskeläinen 58
  4. Vilkku Selin 34
  5. Jussi Haapanen 25
  6. Jere Karjalainen 24
  7. Niko Nurmio 15

Lauantain kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 45 kuljettajaa. Sunnuntain joukkue/parikilpailuun on ilmoittautunut tällä hetkellä puolestaan 30 kuljettajaa, mutta ilmoittautuminen tuohon on avoinna vielä tämän päivän. Tällä hetkellä A-luokkaan on ilmoittautunut kaksi joukkuetta, joista Espoon Moottorikerho vaikuttaa olevan liian kova muille. Joukkueessa ajavat Parkkosen veljesten lisäksi Niko Nurmio. Luokan toinen joukkue tällä hetkellä on Tervakosken Moottorikerhon kolmikko Veeti Kaunisto, Aapo Hakuni ja Tomi Männikkö. Luokkaan on tänään tulossa vielä tietojen mukaan myös Hämeen Moottorikerhon joukkue.

Kilpailu Puujaassa ( Puujaanlenkki 120, Hausjärvi) käynnistyy molempina päivinä klo 10. Yleisölle on paikalle vapaa pääsy ja paikalta löytyy myös kioskipalvelut.