Tiimissä kuri ja järjestys
Kytönen Motorsportin kilpailutoiminnan johtajana toimii Harri Leppälaakso. Lapin lennoston komentajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt eversti evp. pitää huolen siitä, että homma toimii. Leppälaakson harteilla on logistiikka, tiimin käytännön asioiden suunnittelu ja pyörittäminen.
– Olemme yhdessä Veskun kanssa pyrkineet löytämään oikeat ihmiset oikeille paikoille. Organisaation mitoittaminen ei ole ollut ihan helppoa mutta uskon, että meillä on kasassa hyvä porukka. Ja ydinhenkilöstön lisäksi tiimiä auttaa tarvittaessa laaja osaajien verkosto. Huoltokyvyn ja varaosien osalta olemme suhteellisen omavaraisia, mutta jos kisaviikonloppuisin tulee isompia teknisiä ongelmia, on pakko hyödyntää suhteita ja käydä tarvittaessa vaikka Husqvarnan tehdastiimin pakeilla. Päämekaanikkona toimiva Mika Sironen on näissä tilanteissa kultaakin kalliimpi, liikkuihan hän vuosikaudet Salmisen Juhan matkassa MM-varikoilla.
Sitten tietysti pitää vähän katsella näiden nuorten kuskien perään, mutta se taitaa mennä jo edellisen ammatin tuomalla kokemuksella. Ja voi olla, että pojat saa joskus katsoa munkin perään” Leppälaakso naurahtaa.
Sarja käyntii Suomesta
Enduron MM-sarjan historian mielenkiintoisin kisa on takuuvarmasti kauden 2017 avauskilpailu Päijänteen Ympäriajo. Keski-Suomen lumisissa metsissä saattavat Etelä-Euroopan miehet olla hiukan ihmeissään ja siinä on suomalaistiimillä heti iskun paikka.
Koskaan aiemmin ei MM-sarjassa ole vastaavanlaista kilpailua ajettu, se poikkeaa paitsi olosuhteiltaan myös formaatiltaan täysin normaaleista MM-osakilpailuista.
Kaikkiaan kausi käsittää yhdeksän kaksipäiväistä osakilpailua, eli yhteensä 18 MM-starttia, Suomen lumispooreista aina Argentiinan pampaksille.