Taistelu alkaa Imatralta
Motonet SM-motocross 2015 kilpailukausi käynnistyy Imatralta erittäin
mielenkiintoisista asetelmista. Jokaisessa kolmessa SM-luokassa on
odotettavissa poikkeuksellisen kovatasoinen kilpailukausi ja jännitettä on
jo ilmassa.
MX1-luokan hallitseva Suomen mestari Santtu Tiainen lähtee itsevarmana
puolustamaan titteliään. Hän on valmistautunut kauteen ulkomailla treenaten
ja on vahvassa kunnossa. Syytä onkin, sillä Tiainen saa vastaansa
voitonjanoisen soturijoukon. Haastajalistan kärjessä hallitseva MX2-luokan
mestari Henric Stigell vaihtaa pääluokkaan ja aikoo taistella Suomen
mestaruudesta. Taistelukirveensä on samoilla tavoitteilla terottanut myös
Ludde Söderberg, Valtteri Malin ja Joni Roos. Ja jokainen heistä kykenee
voittamaan. Lisäksi osassa SM-sarjan kilpailuista pakkaa sekoittaa Harri
Kullas. Odotukset SM-sarjan pääluokan osalta ovat täynnä tapahtumia ja
taisteluhenkeä!
MX2 -luokka on myös erittäin mielenkiintoinen. Siinä jo alkukaudesta
EM-sarjassa vauhtinsa osoittaneet, nuoret haastajat Miro Sihvonen ja Jere
Haavisto saavat seurakseen tukun kovia MX2-luokan kärkinimiä. Aki Manninen
ja muutama sairaslomalta SM-sarjaan palaava kuljettaja tulevat olemaan
vahvoja kärkikamppailussa. MX2-luokassa tulemme näkemään varmasti kovia
taisteluja. Nyt kauden avauksessa Imatralla saadaan ensimakua mihin
nuorukaisten vauhti riittää.
SM-arvon kaudelle 2015 saaneessa MXC/A –luokassa tilanne on kutkuttava,
EMX150-sarjan kuljettajat Emil Weckman ja Tatu Junnola kuuluvat
ennakkosuosikkeihin jotka saavat vastaansa koko muun Suomen kärjen. Joonas
Näppi ja Kevin Ragnel ovat varmasti vahvoilla. MXC/A-luokassa on
aistittavissa selvää jännitettä ja se lupaa pelkästään hyvää. Kysymys
kuulukin kuka kuittaa nimiinsä osakilpailuvoiton Imatralta?
SM-sarjaan Amerikan tyyliä
Kaudella 2015 SM-sarjassa toteutetaan Fox Holeshot award –kilpailu. Kilpailu
toteutetaan samaan tapaan kuin maailmanmestaruus-sarjassa MXGP:ssä. Luokkien
MX1, MX2 ja MX/CA eniten starttivoittoja SM-erissä keränneet kuljettajat
palkitaan kauden lopussa rahapalkinnoin.
Motonet SM-Motocross sarja käynnistyy sunnuntaina 17.5 Imatran
Kurkvuoressa, kilpailuerät alkavat kello 11.