Suomi jäi kisaerien ulkopuolelle

Kuva
Tiedote
Suomen MXoN-joukkueen taival loppui tänään B-finaaliin. Viimeisenä maana varsinaisiin kisaeriin mukaan pääsi Latvia.

Motocross of Nations -kilpailun B-finaali päättyi hetki sitten Matterley Basinin radalla. Valitettavasti Suomen osalta kilpailu päättyikin B-finaaliin, eikä joukkuettamme nähdä varsinaisissa kisaerissä. B-finaalin startin jälkeen Emil Weckman oli kahdeksantena ja joukkueemme sisimmän puomipaikan saanut Sampo Rainio oli 12. Miro Varjonen joutui puolestaan starttaamaan aivan ulkoreunasta ja hän kaatuikin monen muun kuljettajan tavoin ensimmäisessä kurvissa. Valitettavasti Rainio kaatui myös ensimmäisellä kierroksella ja putosi sijalle 22, joten joukkueemme viimeiset mahdollisuudet menivät tuossa rytäkässä. Weckman oli lopulta maalissa kahdeksas, Varjonen 21. ja Rainio 23.

B-finaalin voitosta käytiin mahtava taistelu. Uusi-Seelanti johti kisaa alkukierrokset, mutta Josiah Natzken kaaduttua kärkeen nousi Latvia ja Ruotsi. Karlis Reisulis toi Latvialle erävoiton, kun erää johtaa Ruotsin Isak Gifting kaatui. Kun Mairis Pumpurs kaasutteli yhdeksänneksi ja myös starttikassa ollut Ruotsin Alvin Östlund kymmenenneksi, vei Latvia B-finaalin voiton kahden pisteen erolla Ruotsiin.

Ensimmäinen kisaerä käynnistyy klo. 15 Suomen aikaa.