Suomessa voittamaton Haavisto mukaan Tampere Supercrossiin

Teksti
Jere Haavisto nähdään mukana Tampere Supercrossissa.
Kuva
Jani Hovi
Jere Haavisto voitti tänä vuonna kaikki MX1-luokan SM-erät ja seuraavaksi mies nähdään Suomessa kisatouhuissa kotikilpailussaan.

Silve Racingin KTM-kuljettaja Jere Haavisto teki tällä kaudella jotain sellaista, johon kukaan muu ei ole pystynyt Suomessa miesmuistiin. Haavisto voitti kaikki MX1-luokan SM-erät ja sitä myötä myös luonnollisesti Suomen mestaruuden täysin pistein. MM-sarjassa Haaviston paras eräsijoitus tällä kaudella oli 11. Tämä on kovatasoisessa sarjassa hyvä suoritus.

Parhaillaan Haavisto valmistautuu viikon kuluttua ajettavaan maajoukkueiden MM-kilpailuun, jossa hän edustaa Suomea. Joukkuekilpailun jälkeen Haavisto palaa Suomeen, jossa hän ryhtyy valmistautumaan Tampere Supercrossiin. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa ajettava kilpailu on Haavistolle tuttu ja hän on esittänyt siellä aiemminkin todella kovaa vauhtia.

- Vuonna 2017 taisin ajaa treeneissä pohja-aikoja ja voitin alkuerän silloin. Finaalissa oli myös podiumpaikka ihan näpeissä, mutta silloin kaaduin ja se meni siinä. Silloin olin vielä nuori poika, mutta nyt olen kokeneempi ja toivottavasti kaatuiluja ei tule enää, Haavisto nauraa.

Haavisto on kotoisin Ylöjärveltä ja näin hän pääsee ajamaan kilpailussa kotiyleisön edessä. Sitä myötä myös miehen tavoitteet ovat selvät.

- Haluan aina voittaa kun kisaan mukaan lähden. Tapahtuma on ollut aina todella mahtava ja onkin hienoa, että se tekee nyt paluun. On hienoa päästä ajamaan kotiyleisön eteen, Haavisto päätti.

Tampere Supercross ja Offroad Expo järjestetään 10.-11.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

tre