MM-pisteissä toisena ennen Kreikan osakilpailuja olleella Seistolalla oli hyvä vauhti päällä perjantain supertestillä sekä lauantain kolmella ensimmäisellä maastokokeella. Hän ehti kuroa parin kymmenen sekunnin eron kanssakilpailijoihinsa, kunnes pyörän käyntihäiriöt pilasivat pirkkalalaisen päivän.
Neljä kertaa ajetulla endurotestillä ylitettiin joenuoma 23 kertaa. Seistola oli pätkällä luokkansa nopein ensimmäisellä ajokierroksella, mutta kolmella seuraavalla ilmeisesti joen vesi ja pyörän sähköjärjestelmä eivät sopineet yhteen.
- Joessa oli kummallakin reunalla korkea penkka ja päästäkseen ylös penkasta oli kiihdytettävä kunnolla joenpohjalla. Kun kaikki kuskit tekivät sitä, kului joen pohja, joten vedenpinta nousi. Ilmeisesti se sai pyöräni röpöttämään. Pyöräni kävi niin huonosti, että hyvä, kun pääsin joenuomasta ylös, Seistola harmitteli.
- Loppupuolisko pätkästä ajettiin kuivalla, jolloin pyöräni alkoi aina toimia pikku hiljaa normaalisti. Menetin kuitenkin niissä lukuisissa joenylityksissä todella paljon aikaa.
Seistola oli tyytyväinen omaan ajoonsa, mutta se ei paljoa lohduttanut. Lisäksi Seistola kolhaisi kertaalleen Sherco-pyöränsä tangon päin puuta sillä seurauksella, että vasemman käden nimetön jäi puun ja pyörän tangon väliin. Sormi on nyt turvoksissa, mutta Seistola lähtee silti sunnuntaiseen osakilpailuun.
- Teimme pyörälleni huollossa kaiken mitä näissä puitteissa nyt oli mahdollista. Suojasimme johtosarjat ja ilmansuodatinkotelon. Toivotaan, että se auttaa eikä pyöräni enää kärsi vedestä sunnuntaina.
Seistola säilytti MM-sarjan kakkospaikkansa, mutta ranskalainen Mathias Bellino karkasi voittonsa myötä kärkipaikalla. Hallitseva maailmanmestari, australialainen Matthew Phillips nousi kolmossijansa turvin jo lähelle Seistolaa MM-sarjan kolmospaikalla.
Eero Remes järjesti puolestaan jo kolmannen kerran tämän kauden aikana suomalaisjuhlat E1-luokassa, missä hän otti ykköstilan. Remes nousi samalla MM-sarjan kakkospaikalla jo viiden pisteen päähän kärkisijaa pitävästä ranskalaisesta Christophe Nambotinista, joka oli lauantaina kauden heikommalla tuloksellaan kolmas. Osakilpailun kakkospaikan otti Ranskan Marc Bourgeois, jonka loppuaika oli sadasosia myöten sama kuin Nambotinin.
E2-luokassa kauden ensimmäisen voittonsa otti ranskalainen Pierre-Alexandre Renet.