RX Moto Oy hakee vahvaa kasvua uusien omistajien ohjauksessa

Teksti
Kuva
Tiedote
RX Moto Oy:n osake-enemmistö on siirtynyt uusille omistajille, kun Work Carsin perustajat Tero Tarvainen ja Mikael Mäkinen lähtevät viemään yritystä uuteen kasvuun.

Yrityksen taustajoukoista löytyvät myös ratamoottoripyöräilystä tuttu kilpatalli Kallio Racing sekä brändilähettilähettilääksi valjastettu MotoGP kuljettajana pitkän uran tehnyt Mika Kallio. Vuosi sitten pois nukkuneen Sami Pölläsen perustaman RX Moton tarina saa uuden alun, kun hyötyajoneuvojen toimintakenttää uudistaneet Work Carsin perustajat Tero Tarvainen ja Mikael Mäkinen yhdessä alan huippunimien kanssa lähtevät kehittämään yritystä entistäkin monipuolisemmaksi kaksipyöräisten suurlähettilääksi.

Pölläsen määrätietoinen johtaminen ja vahva intohimo ovat luoneet RX Motolle hyvän pohjan.

”On mahtavaa päästä jatkamaan ja kehittämään Samin 2019 aloittamaa RX Moton tarinaa yhdessä uusien omistajien kanssa”, kertoo RX Moton toinen perustaja ja omistaja, toimitusjohtaja Eeli Takatalo, joka jäi pyörittämään yritystä Samin nukkuessa pois.

RX Moto Oy:n osake-enemmistö on siirtynyt uusille omistajille ja tämä merkittävä omistajavaihdos yhdistää vuosikymmenien kokemuksen ajoneuvoalalta ja moottoripyöräilyn maailmasta, luoden vahvan perustan RX Moton tulevaisuudelle. Turussa ja Helsingissä toimiva RX Moto, on vakiinnuttanut asemansa KTM:n, Husqvarnan ja GASGASin jälleenmyyjänä. Yritystä kuvaillaan “kaksipyöräisten paratiisiksi”, sillä se tarjoaa kattavan valikoiman laadukkaita moottoripyöriä, sähköavusteisia polkupyöriä, varaosia sekä tarvikkeita. RX Moton asiakkaat voivat luottaa intohimoiseen ja asiantuntevaan henkilökuntaan, joka palvelee sekä harrastajia, että ammattilaisia.

Uusien omistajien myötä haetaan kasvua uusilta osa-alueilta alan voittavia asiantuntijoita hyödyntäen

Uudet omistajat näkevät kasvumahdollisuuksia niin nykyisissä toiminnoissa kuin kokonaan uusissa aluevaltauksissa.

”Mikael ja Tero uskovat jo pienilläkin muutoksilla merkittävään kasvupotentiaaliin ja laajentumismahdollisuuksiin”, kertoo Eeli Takatalo ja jatkaa ”Heidän mukanaan tuomat yhteistyömallit tuovat uusia synergiaetuja, jotka vahvistavat yrityksen asemaa Suomen moottori- ja sähköpyörämarkkinoilla tämän avatessa uusia ovia entistä merkittävämpään kaupalliseen kasvuun”.

Kasvua haetaan solmimalla kumppanuuksia ja luomalla palveluita niin alan harrastajille kuin kilpakuljettajillekin. Tulevaisuus näyttää miten palvelut laajentuvat entisestään tapahtumiin, koulutuksiin ja tiimi toimintaan.

”Vesa Kallion pyörittämä Kallio Racing ja sen mittava kansainvälinen osaaminen tuodaan osaksi muun muassa RX Moton huollon asiakkaiden kokemusta. RX Moton nykyinen johto ja henkilökunta jatkavat vahvaa toimintaansa, uusien omistajien keskittyessä kehitystyöhön sekä strategiseen neuvonantoon.” kertoo RX Moton uusi hallituksen puheenjohtaja, toinen Work Carsin perustajista Tero Tarvainen.

Uusia yhteistyömalleja haetaan solmimalla pitkäaikaisia kumppanuuksia taustavoimiin, tästä esimerkkinä MotoGP kuljettajana pitkän uran tehnyt KTM Factory Racingilla työskentelevä Mika Kallio. Hänen kansainvälisen tason osaamista tullaan hyödyntämään esimerkiksi RX-moton asiakkaille suunnatuissa ratapäivä- ja koulutustapahtumissa. Kallio omaa pitkän historian KTM konsernin palveluksessa ja on hyvin luontainen sekä uskottava valinta RX Moton brändilähettilääksi.