Raak U19 EM-finaaliin
Tänään Tsekkien Pardubicessä ajettu speedwayn alle 19-vuotiaiden EM-semifinaali päättyi sateen vuoksi ennen aikojaan. Kun 12 erää oli saatu ajettua, tulokset pystyttiin kilpailun keskeytyksestä huolimatta julkistamaan. Suomalaisittain päivä päättyi iloisissa merkeissä, kun kilpailun ainoa suomalainen Otto Raak oli loppupisteissä kahdeksas, joka tarkoittaa paikkaa 23.8. Grudziadzissa Puolassa ajettavaan finaalikilpailuun.
Raak aloitti urakkansa heti kilpailun ensimmäisessä erässä kolmannesta lähtöruudusta. Onnistuneen neljän kierroksen jälkeen pistetili aukesi tyylikkäästi toisella sijalla. Toisessa erässä tiukan kamppailun jälkeen nuori joroislainen tuli jälleen maaliin toisena. Kolmannessa erässä hyvästä startista huolimatta vauhti ei riittänyt kolmatta sijaa korkeammalle. Näin ollen kolmen erän jälkeen Raakin tilillä oli viisi pistettä. Enempää ei Raak kerennyt radalla esiintymään, kun kilpailu keskeytettiin sateen takia. Loppupisteissä suomalaiselle upea kahdeksas sija ja paikka elokuussa ajettavaan finaaliin.
- Hyvä maku jäi, olen tyytyväinen. Hyvä kauden ekaksi kisaksi, vaikka harmillisesti jäikin lyhyeksi. Ensimmäinen erä vähän jännitti, mutta viivalta pääsin kuitenkin ihan hyvin. Ekan kierroksen roikuin kolmantena ja pystyin sitten lopulta nousemaan kakkoseksi ja ajamaan siinä hyvät kaksi pistettä. Toisessa erässä rupesi radan kunto tuomaan omat haasteensa peliin ja pyörän kanssa sai oikeasti vähän taistella. Vaikeuksista huolimatta onnistuin siitäki kaksi pistettä ajamaan. Viimeisestä erästä vielä hyvä yksi piste tilille. Viis pistettä kolmeen erään on tällaisessa kisassa hyvä tulos, olen tyytyväinen, kommentoi Raak iloisin mielin päivän tuloksia.
- Aikaisemmin tällä viikolla kävin ensin Latviassa Daugavpilsissä reenaamassa ja sitten vielä Puolassa Krakovassa. Se näkyi tänään ajamisessa, kun oli saanut pari hyvää ajopäivää alle. Tänään reeneissä pystyi nauttimaan, rata oli aika kova mutta hyvä. Ennen kisaa järjestäjä päätti repiä pinnasta viisi kuusi senttiä pois ja alta paljastui pehmeetä ja pitävää materiaalia. Lopulta oli oikeastaan yksi ajokelpoinen ura ihan sisällä. Siitä huolimatta saatiin pyörä hyvin säätöihin ja viivalta irtosi tänään hyvin, Raak kommentoi kulunutta viikkoa ja päivän olosuhteita.
Tulokset:
1. Nazar Parnytskyi, Ukraina 9
2. Mikkel Andersen, Tanska 9
3. Oskar Paluch, Puola 7
4. Adam Bubba Bednář, Tsekki 7
5. Damirs Filimonovs, Latvia 5
6. Bartosz Bańbor, Puola 5
7. Rasmus Karlsson, Ruotsi 5
8. Otto Raak, Suomi 5 (2,2,1)
9. Magnus Klipper, Norja 4
10. Bruno Thomas, Saksa 3
11. Eddie Bock, Ruotsi 3
12. Jan Jeniček, Tsekki 3
13. Ben Trigger, Iso-Britannia 2
14. Niek Meijerink, Hollanti 2
15. Ace Pijper, Iso-Britannia 1
16. Mario Häusl, Saksa 1
17. Matěj Frýza, Tsekki 1
18. David Hofman, Tsekki 0