Pyörä matkalaukkuihin ja MM-osakisaan

Teksti
Kuva
Team 8Biano

Menneellä kaudella hänellä riitti puolestaan yksityiskuljettajana askaretta MXGP-luokan MM-sarjassa, pikkupyörällä MXoN:ssä, Viron ja Latvian (Baltian) sekä Saksan ja Englannin mestaruussarjoissa.

Iltaruoan aikaan vieressäni istunut Leok lähti innolla ja rennon avoimesti juttuun monestakin motocrossiin liittyvästä. Puhuimme siitä, kuinka hän rakastaa motocrossia ja haluaa ajaa ammatikseen. Hän myös haluaa tehdä kilpauransa jälkeen jotain motocrossiin liittyvää, esimerkiksi nuorten valmennus kiinnostaa.

Leok myös puhui ”uhrautumisista” ja siitä mitä tarkoittaa olla ammatticrossari. Yksi aiheeseen liittyvä tarina ajoittuu viime kevääseen ja Thaimaan MM-osakilpailuun.

Leok matkasi oman tarinansa mukaan Thaimaahan viime keväänä kolmen ystävänsä kanssa siten, että kisapyörä oli purettu osiin ja pakattu viiteen matkalaukkuun. Kun tiimit kuljettivat pyöränsä, työkalunsa ja tykötarpeensa laivakontissa Aasiaan, oli Leokin leirin taktiikka aikalailla erilainen. Tuhansien eurojen sijaan kustannuksina olivat neljän hengen porukan lentoliput ja 75 euroa ylimääräistä yhdestä extra-matkalaukusta.

Mukana matkassa kulki myös eri laukkuihin pakatut ajovarusteet ja työkalut sekä vaihtovaatteet.

Thaimaassa varikon telttarivistössä viereisessä pilttuussa oli suurta matka-arkkua kookkaampi tiimin työkalulaatikko ja Leokin pisteellä pöydällä muutama hassu työkalu, jotka oli saatu raijattua mukaan lentorahtina.

Kun jotain tahtoo oikein kovaa, on moni asia mahdollista. Leok oli Thaimaassa MXGP-luokassa 17:s, ja ensi kaudella hän ajaa jälleen tiimikuljettajana korkeimmalla tasolla.