Prado ajaa kolme ensimmäistä Amerikan SX-sarjan kisaa

Jorge Prado aloittaa supercrossuransa Anaheimista.
Kuva
GASGAS
Jorge Prado nähdään mukana Monster Energy Supercross-sarjan kolmessa ensimmäisessä kilpailussa.

Motocrossin hallitseva maailmanmestari Jorge Prado vietti kahden viikon harjoitusleirin Amerikan radoilla kauden päätteeksi, jossa hän harjoitteli ahkerasti supercrossradoilla. Siitä lähtien on huhuttu paljon siitä, että espanjalainen haluaisi jatkaa uraansa vuoden kuluttua juuri Amerikassa. Nyt tuo askel on entistä lähempänä, kun GASGAS ilmoitti Pradon ajavan jo tammikuussa alkavan 2024 kauden kolme ensimmäistä supercrossia. Sarja alkaa 6. päivä tammikuuta Anaheimista, jonka jälkeen ajetaan San Franciscon ja San Diegon osakilpailut, jotka Prado ajaa 450-kuutioisten luokassa. 

- Amerikan supercross-sarjassa ajaminen on ollut unelmani siitä lähtien kun aloitin ajamiseni. Voitettuna maailmanmestaruuden tällä kaudella ja ollessa täysin terve, etsin uusia haasteita. Ajattelin, että nyt on täydellinen aika mennä Amerikkaan harjoittelemaan kunnolla ja valmistautumaan muutamaan supercrossiin. En halunnut enää hukata yhtä vuotta asian miettimiseen, Prado kertoi tiedotteessa.