Niemi päihitti Remeksen

Miro Niemi vei uransa ensimmäisen SM-voiton cross countryssa.
Kuva
Pasi Järviö.
Miro Niemi kaasutteli tänään Orimattilassa SM-voittoon, jättäen Eero Remeksen toiseksi.

Cross countryn SM-sarjan kauden kolmas kilpailu ajettiin tänään Orimattilassa, hienossa syyssäässä. Normaalia CC-kisaa lyhyemmällä reitillä riittikin päivän aikana säpinää, sillä nopeimmat ehtivät kiertää kahden tunnin aikana 15 kierrosta. Syksyn flunssa-aalto näkyi poikkeuksellisen paljon myös Orimattilassa, sillä yleisen luokan SM-sarjassa kolmantena ollut Antti Hänninen ja naisten luokan SM-sarjassa toisena ollut Tanja Kaitainen joutuivat jättämään kilpailun väliin sairastelun vuoksi.

Päivä huipentui viimeisenä ajettuun yleisen luokan SM-lähtöön, jossa saatiin uusi SM-voittaja historian kirjoihin. Miro Niemi nappasi kilpailun johtopaikan haltuunsa alussa ja sai peräänsä Eero Remeksen. Remeksen perässä kolmantena alussa ajoi U20-luokan kuljettaja Jonni Hujala, joka ahdistelikin hetken Remestä. Niemi ajoi tasaisesti lähdön alussa ja kasvattikin eroa Remekseen muutaman sekunnin kierroksella. Kun molemmat kuljettajat olivat suorittaneet tankkauksen, oli kaksikon ero jo puolisen minuuttia. Remes yritti vielä iskeä lähdön toisella puoliskolla, mutta ei saanut eroa kavennettua. Lopussa Remes totesi yrittämisen turhaksi ja ajoi pari viimeistä kierrosta varman päälle. Kaksikon ero maalissa oli minuutin ja 19 sekuntia. 

Eero Remes. (Kuva: Pasi Järviö)

Kolmanneksi kilpailussa ajoi Hermanni Koskinen. Neljäntenä lähdössä maaliin ajoi Hujala, joka voitti samalla U20-luokan Suomen Cupin osakilpailun. Lähdön viides oli Oskari Vuori, joka oli U20-luokan kakkonen. U20-luokassa kolmanneksi sijoittui Nico Takatalo. Niin ikään viimeisessä lähdössä ajetun V40-luokan Suomen Cupin osakilpailuvoitto meni Toni Paakkiselle, ennen Mika Karmaa ja Matti Korkeamäkeä. B-luokan kärkikolmikon muodostivat Jesse Katainen, Elias Lindh ja Vesa Kuuslampi.

Nummela taas voittoon

Naisten SM-luokka ajoi päivän kolmannessa lähdössä. Luokan kärjessä ajoi aluksi Hanna Reinola, ennen kuin järjestävän seuran Sara Gåpå otti kärkipaikan haltuunsa. Gåpå piti johtopaikkaa hallussaan neljän kierroksen ajan, kunnes meni varikolle ja SM-sarjan kärjessä oleva Anu Nummela nousi johtoon. 125-kuutioisella pyörällä ajanut Gåpå joutui käymään vielä toistamiseen varikolla ja viimeistään tuossa vaiheessa kisa ratkesi Nummelan eduksi. Nummela otti näin ollen kauden toisen voittonsa, Reinolan ollessa kakkonen ja Gåpån kolmas. 

Anu Nummela (Kuva: Pasi Järviö)

Naisten kanssa samaan aikaan radalla nähtiin myös V50-luokan Suomen Cupin kuljettajat. Luokan voiton nappasi odotetusti Lari Lehtiö. Jani Koskenniemi oli luokan toinen ja Harri Ritari kolmas. C-luokan ja koko kolmannen lähdön nopein kuljettaja oli Eetu Saarimäki. Luokan kakkonen oli Oiva Laine ja kolmas Valtteri Kivimäki.

Lari Lehtiö (Kuva: Pasi Järviö)

Virtanen V60-luokan ykkönen

Päivän toisessa lähdössä radalla oli tuttuun tyyliin useampi luokka, joista V60-luokalla oli Suomen Cup -arvo. Vanhimpien veteraanien voittoon ajoi Pasi Virtanen, ennen Jouni Fermiä ja Karri Tikkasta. Samassa tunnin mittaisessa lähdössä mukana myös nuorten luokka, jonka voiton otti Robi Tikkanen. Tikkanen oli samalla koko lähdön nopein kuljettaja. Samuel Paalasmaa oli nuorten kakkonen ja Eetu Aronen kolmas. Classic-luokan voittoon ajoi Toni Paakkinen, joka urakoi päivän aikana kahdessa lähdössä. Tomi Kuikka oli luokan toinen ja Matias Holm kolmas. Kuntoluokan ykkönen oli Aleksi Lampinen, ennen Petri Viitasta ja Jyrki Hannosta.

Pasi Virtanen (Kuva: Pasi Järviö)

Aamu Orimattilassa käynnistyi CC Junior-luokan puolen tunnin mittaisella lähdöllä. Lähdön ykkönen oli Aron Lydman. Eliisa Keltanen oli kakkonen ja Oula Salmi kolmas.

Täydelliset tulokset.