Lyhyt aapiskirja joukkue-MM:ään

Loppuviikosta Tallinnan laivoilla ja Riikaan lentävissä koneissa matkustaa näppituntumani mukaan satoja, todennäköisesti yli tuhat suomalaista crossifania kohti Kegumsia. Motocross-kisoista se kaikkein tarunhohteisin, Motocross of Nations eli MXoN, maajoukkueiden MM-kilpailu saapuu ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella näin lähelle Suomea.

Kisapaikka

Zelta Zirgs-rata Kegumsin kylässä, Ogren kaupungin kupeessa, Latvian pääkaupunki Riikasta viitisenkymmentä kilometriä itään päin, on muutaman viime vuosikymmenen ajalta tuttu paikka suomalaisille. Radalla on nähty keväisin melkoinen joukko ajajia harjoittelemassa, MM-kisoja Kegumsissa käytiin katsomassa jo ennen kuin Suomi palasi GP-kartalle MX3 ja EMX250 järjestäjänä.

Suomalaisittain yksi mieleenpainuvimmista muistoista Kegumsista nähtiin 2006 heinäkuussa, kun Niko Kalatie johti MM-erää sijoittuen loppujen lopuksi erän kakkoseksi. Samana päivänä Eero Remes puolestaan ajoi EMX250 (silloin MX2 EM-sarja)- luokan kisassa erien kuudenneksi ja seitsemänneksi vaikka kaatui kummassakin erässä.

Matka Kegumsiin sujuu nopeasti ja helposti joko omalla autolla, laivalla Suomenlahden yli Tallinnaan ja kun eturenkaat koskevat manner-Euroopan maaperää satamassa edessä on vain noin 350 kilometriä hyväkuntoista valtatietä ennen Kegumsiin saapumista. Tai sitten jos haluaa suosia julkista liikennettä, Riikaan lentää erittäin edullisesti ja Kegumsiin pääsee Riikasta joko junalla (kyllä, kylän koosta huolimatta junat pysähtyvät Kegumsissa) ja asema on siedettävän kävelymatkan päässä radalta. Riikan keskustasta on järjestetty myös suora bussikuljetus radalle.

Motocross-maailman suurimman tapahtuman sijoittaminen köyhän, entisen Neuvostotasavallan pikkuruiseen kylään on ihmetyttänyt monia ympäri maailmaa. Kisaa, kuten aikaisempien vuosien henkilökohtaisia MM-kisoja isännöivä Baltic Cup Foundation on hoitanut yhteiskuntasuhteensa ihailtavalla tavalla. Kun Kegumsissa ajettiin ensimmäinen MX2 ja MX1-luokkien GP, pääsi MM-sarjan ylipäällikkö Giuseppe Luongo pönöttämään Latvian silloisen pääministerin seurassa.

Latvian valtion PR-strategiaan kuuluu vahvana osana maan näkyminen erilaisten urheilutapahtumien muodossa. Kun pieni maa ei voi haaveillakaan esim. jalkapallon MM- tai EM-turnauksesta, fiksut latvialaiset ovat panostaneet pienempiin lajeihin. Näistä lajeista he ovat poimineet ne, joilla on TV-näkyvyyttä ympäri maapallon. Eli vaikka MM-sarjan ja MXoN:n promottorin Youthstreamin tekemisiä usein haukutaankin, nyt saamme kiittää firman TV-näkyvyys-strategiaa ja latvialaisia veronmaksajia siitä, että se kaikkein isoin kisa on näin lähellä meitä.

Ennakkosuosikit ja ennakkopettymykset

Aloitetaan tällä kertaa negatiivisesta päästä. Ken Roczenin poisjäänti erinäisistäkin syistä Saksan joukkueesta on takuulla kisan suurin pettymys. Siis muillekin kuin allekirjoittaneelle, ainakin kisajärjestäjille. Kun Saksan ykköstähti päätti jäädä Jenkkilään tutustumaan uuteen pyörämerkkiinsä, vei tuo tieto nelinumeroisen lukumäärän Latvian-matkaa harkinneita nahkahousukansan kisaturisteja pois lippuluukulta. Kisan pääsylippujen hinnat huomioiden menetys saattaa olla jopa toistasataatuhatta Euroa.

Samalla haihtuivat saksalaisten toiveet podiumista. Ainakin huhujen mukaan ensi kaudella IceOne Husqvarnaa ajava Max Nagl toki on loppukauden suoritustensa perusteella kisan kärkiukkoja, mutta Marcus Schiffer ja Dennis Ullrich eivät meriittiensä perusteella erien kärkipäässä viiletä. Joukkuekisan formaatti, jossa jokainen kilpailija ajaa loppukilpailussa kaksi erää ja näin syntyvästä kuudesta tuloksesta viisi parasta lasketaan loppupisteisiin, tarjoaa mahdollisuuden menestyä jengillä, jossa on kaksi huippua ja yksi semihyvä. Yhdellä huipulla ja kahdella semihyvällä taas kärkisijoille ei yleensä ole asiaa.

Jeffrey Herlingsin loukkaantuminen puolestaan vei Hollannin menestyshaaveita monta pykälää alaspäin, mutta vaikutus kisan yleisömäärään ei liene niin suuri, kuin Roczenin.

Joukkuevalintojen osalta Suomen eipäs-juupas-lähdetäänkö-vai-ei-oho-nythän-meidän-ykköstähti-menikin-toiseen-joukkueeseen- saagan ohella parasta tragikomediaa on esittänyt Ranska. Jo joukkueen valintahetkellä patonkimaalla oli MX2 MM-sarjassa kolme kilpailijaa neljän parhaan joukossa Herlingsin takana. Menivät sitten suuressa viisaudessaan valitsemaan senhetkisenkin tilanteen kolmikosta huonoimman. Atlantin takaa olisi ollut kenties saatavissa Marvin Musquinkin…

Dylan Ferrandis on kieltämättä nopea, mutta kun joukkuekisassa pitäisi olla myös satavarma. Kuin irvaillakseen valitsijoille Jordi Tixier ajoi hienon loppukauden ja voitti maailmanmestaruuden. Myös Romain Febvre vei neljän viimeisen MM-kisan kamppailun pronssista Ferrandisin kanssa lisäten piste-etumatkaansa reilulla kahdellakymmenellä. Kun Ranska pelasi pikkuluokan valinnassaan totaalisen väärää hevosta, tulee USA mitä todennäköisimmin viemään mestaruuden suvereenisti.

Himmeämpien mitalienkin tavoittelu saattaa olla Ranskalle hallitsevan mestarin Belgian ja Italian puristuksessa tiukka paikka. Paljon riippuu siitä, saako Ferrandis ajettua sunnuntaina kaksi ehjää erää.

Naapurimaistamme paikalle saapuu kovia nippuja. Isäntämaan nuori kolmikko Mattis Karro, Pauls Jonass ja Roberts Justs on melkoisen yllätysvalmis kotiyleisön tukemana. Eestin Gert Krestinov, Suomelta lainassa oleva Harri Kullas ja Tanel Leok taas tuo puomin taakse huiman MM-erästarttien määrän marinoiman kokeneen ja suoritusvarman kolmikon. Mikäli suurimmilla ennakkosuosikeilla on vastoinkäymisiä, onnistuessaan eestiläiset tai latvialaiset voivat ehkä jopa juhlia mitalia.

Pohjoisen Euroopan porukassa tasoaan huimasti viime vuosina nostanut Ruotsi voi kuitenkin nousta kulmakunnan kingiksi. Länsinaapurin kolmikko menee pitkästä aikaa karsinnasta sunnuntain finaaleihin heittämällä, kunhan kaikki vain yltävät normaalisuorituksiinsa. Fredrik Norenin AMA-sarjan ja Filip Bengtssonin Hyvinkään MM:istäkin muistettavien suoritusten kaltainen taso riittänee vähintään karsintaerien kymmenen parhaan joukkoon.

Ruotsin pikkuluokan pyörää piti alunperin Kegumsissa puikottaa MM-sarjan vakikiertäjä Eddie Hjortmarkerin, mutta miehen kolhittua itsensä Ruotsin mestikoissa tilalle tuli nuori Ken Bengtsson. Vaikka poika ei mikään supertähti (ainakaan vielä) olekaan, suoritukset kivikovassa EMX250 EM-sarjassa Ruotsin, Suomen ja Belgian osakilpailuissa olivat tasoa, jolla Ruotsin joukkue ei juurikaan heikentynyt Hjortmarkerin jäätyä pois.

Suomen mahdollisuudet

Kun Suomenlahden pohjoispuolella viivyteltiin joukkueen lähettämispäätöksen kanssa yli kaikkien mahdollisten aikarajojen ja menetettiin näin kaksoiskansalainen ykköstähtemme Kullas etelänaapurille ensimmäistä kertaa, koki joukkue ensimmäisen takaiskunsa. Henric Stigellin katkottua veneluunsa endurokisassa tuli lisää jäävettä kauluksesta sisään.

Kuitenkin Toni Erikssonin, Santtu Tiaisen ja Ludde Söderbergin mahdollisuudet ovat erittäinkin realistiset viedä taas kerran sinivalkoiset värit karsinnasta sunnuntain loppukilpailuun. Mukana olevista 34:stä joukkueesta kymmenkunta tulee lajin kääpiövaltioista ja lisäksi listalta löytyy vähintään puolenkymmentä sellaista, joille normipäivänä pärjätään karsinnoissa vähintäänkin hyvin.

Suomi tulee menemään finaaliin, ei paraatiovesta, mutta suoraan karsinnasta eikä B-finaalista. Itse kisaerissä ei sitten olekaan mitään muuta kuin voitettavaa.

Toivottavasti Suomen fanilauma tuo sen pienen lisän, jolla karsinta hoidetaan kunnialla. Kullaksen, vaikka Eestiä edustaakin, kannustaminenkaan ei ole kielletty. Itsekin olen varustautunut lipputangolla, josta löytyy sekä isompi Suomen, että pienempi Eestin lippu. En itse koe tässä tilanteessa epäisanmaalliseksi kannustaa myös naapurimaamme joukkuetta, tai paremminkin Kullasta yksilöurheilijana. Eikä kahden lipun heiluttaminen todellakaan ole mikään protesti Suomen joukkuesählinkiä kohtaan. Jääkiekon piiristä tuttua lausumaa lainatakseni, tilanne nyt vain on tämä ja näillä mennään.

Nähdään Kegumsissa!