Kytönen Motorsportilla huippukalusto
– Onhan se upeata, että saadaan suomalaiselle Endurolle jälleen uutta nostetta. On hienoa olla mukana tällaisessa uraauurtavassa projektissa. Yritän tietysti tarjota mahdollisimman paljon omaa kokemustani ja ajatuksiani tiimin käyttöön, jos ne nyt Veskille kelpaavat, naureskelee Salminen.
Kaikkien aikojen menestyksekkäin Enduro kuljettaja Salminen voitti urallaan 13 henkilökohtaista ja 7 joukkuemaailmanmestaruutta. Näiden meriittien lisäksi hän voitti myös kahdesti Yhdysvaltain GNCC sarjan.
– Se on selvää, että tällaistä tiimiä ei polkaista MM-kärkeen ihan kertaheitolla. Sanoisin kuitenkin, että Kytösen kolmivuotinen projekti kuulostaa siltä, että siinä on kaikki mahdollisuudet nousta maailmanmestariksi. Haluamme tietysti Husqvarnalla olla mukana niissä juhlissa. Uskon, että juhlien aihetta osakilpailumenestyksinä on kuitenkin.