Koskinen ajoi EMX65-luokassa kahdesti yhdeksänneksi. Vesterinen oli puolestaan EMX85-luokassa kummassakin erässä 12. Kurvinen ajoi eräsijat 13 ja 26.
Vesterinen oli kovapintaisella radalla lauantain A-ryhmän aika-ajossa viides ja Kurvinen kahdeksas. Karsintaerässä Vesterinen vei startin ja viilettikin erän alkupuolen koko joukon kärjessä. Muutaman kierroksen jälkeen tuli kuitenkin harmiton kaatuminen, joka pudotti hänet sijalle 10. Kaatumisen jälkeen Vesterinen kipusi jo kuutospaikalle, mutta kaatui vielä uudelleen ollen maalissa 12:s. Myös Kurvinen ehti Vesterisen edelle ollen 11.
Sunnuntaina lähdettiin yöllisen sateen kastelemalle radalle. Keli oli kuitenkin koko päivän suotuisa ja kisaerät saatiinkin ajaa hyvässä säässä.
Ensimmäisessä erässä Vesterinen otti hyvän startin ja oli sijalla kahdeksan. Erän aikana ohittaminen ei tahtonut onnistua ja sen vuoksi tiukassa ryppäässä ajaessaan hän menetti muutaman sijan. Erän lopulla Vesterinen sai kammettua itsensä sijalle 12.
Toisen erän startti oli taas Vesterisellä hyvä ja hän taisteli kymmenennen sijan paikkeilla. Vääntö oli koko erän tiukkaa ajon ollessa nyt parempaa kuin ensimmäisessä erässä. Maalissa sijoitus oli viikonlopun teeman mukaisesti 12:s. Kilpailun kokonaistuloksissa Vesterinen oli kymmenes.
- Hieman jäi erien sijoituksista vielä hampaankoloon, mutta kokonaisuutena tulos oli oikein hyvä, Vesterisen tiedotteessa kerrotaan.
EM-karsintasarja jatkuu viikon kuluttua Tanskan Randersissa. Saman viikonlopun sunnuntaina käynnistyy MXC/A-luokan SM-sarja Imatralla.