Holcomben vuoro voittaa, Kytönen viides luokassaan

Teksti
Kuva
Future7media
Steve Holcombe lähti enduron MM-sarjan Walesin osakilpailuun ainoana tavoitteenaan voitto ja voiton Holcombe myös otti. Suomalaisista Roni Kytönen ajoi luokassaan viidenneksi.

EnduroGP-luokassa ovat samat nimet miehittäneet kärkipaikat koko kauden ajan, mutta järjestys on toki vaihdellut. Walesiin tuli pistejohdossa Josep Garcia ja vahvimmin hän myös aloitti lauantaipäivän. Steve Holcombe himoitsi kuitenkin kotikisansa voittoa ja se näkyi myös otteissa. Holcombe nousikin nopeasti johtoon ja lähti toiselle kierrokselle kuuden sekunnin erolla ennen Garciaa ja kolmantena ollutta Andrea Veronaa. Holcombe ei enää kärkipaikastaan luopunut, vaikka tiukalle menikin, sillä voittomarginaaliksi kirjattiin lopulta vain reilut neljä sekuntia.

Holcomben lailla kotikisaansa ajanut Brad Freeman nousi toisen kierroksen alkaessa Veronan ohi kolmospaikalle ja alkoi lähestyä Garcian kakkospaikkaa. Kierroksen lopulla Freeman ohittikin Garcian ja tiukka kisa siitä eteenpäin aina maaliin saakka päättyi lopulta Freemanin eduksi reilun sekunnin erolla.

Garcian kolmospaikka tiesi puolestaan sitä, että taistelu mestaruudesta tuli entistä tiukemmaksi. Garcian johto on nyt 10 pistettä ennen toisena olevaa Veronaa. Holcombe on kolmantena vain 8 pisteen päässä Veronasta.

Luokittain

Enduro1-luokassa Steve Holcombe ja Josep Garcia ovat jakaneet voitot keskenään, samoin kakkossijat. Näin kävi myös nyt ja Holcombelle kirjattiin kauden viides voitto Garcian kuutta vastaan. Taistelu mestaruudesta kiristyi jälleen hieman, eron ollessa nyt kolme pistettä. Päivän kolmoseksi ajoi Zachary Pichon. Suomalaiskuljettajista Roni Kytösen päivä päättyi viitossijaan, joka on hänelle kauden paras. 

- Ei ollut mitään ihmeitä tänään. Pidon kanssa on hirveät ongelmat ja sitä ei vain meinaa löytyä. Loppua kohti pystyin tulemaan paremmin, kun alkoi muodostua valleja. Luokkasijoitus on hyvä, mutta yleiskilpailun sijoitus vielä kaivelee, yleiskilpailussa sijalle 19 ajanut Kytönen kertoi päivän jälkeen.

Hermanni Haljala ajoi viikkoa aiemmin hyvän kenraaliharjoituksen, voittaen Walesissa ajetun Iso-Britannian mestaruusosakilpailun molemmat päivät. Nyt kisa tuotti yhdeksännen sijan, joka on kaikkea muuta kuin sitä mitä Haljala lähti hakemaan.

Enduro2-luokassa voittoon ajoi kukapa muukaan kuin Andrea Verona. Voitto oli hänelle kauden kymmenes ja todennäköisesti sunnuntaina päästään juhlimaan kauden ensimmäistä maailmanmestaria. Päivän kakkonen oli Wil Ruprecht ja kolmas Nathan Watson.

Enduro3-luokan voiton otti jo yhdeksännen kerran tällä kaudella Brad Freeman, toinen oli Hamish Macdonald ja kolmas Matteo Cavallo. Myös Freemanilla alkaa mestaruus olla jo lähes sinettiä vaille valmis.

Juniorit ja naiset

Juniorluokassa koettiin yllätys jo perjantain supertestillä, kun nuori mies Australiasta, Angus Riordan, pesi koko porukan. Eikä homma tähän jäänyt. Riordan täräytti uransa ensimmäisessä MM-kisassa junioriluokan voittoon. Tiukalle se lopulta meni, mutta sarjajohtaja Max Ahlin joutui tunnustamaan Riordanin kaksi ja puoli sekuntia nopeammaksi. Kolmantena podiumille nousi Leo Joyon. Samuli Puhakainen oli tällä kertaa 20. ja Junior2-luokasta Puhakaiselle kirjattiin yhdeksäs sija.

Youth-luokassa pistejohtaja Manuel Verzeroli johti ennen viimeistä maastokoetta kisaa viiden sekunnin turvin, mutta hävisi siellä vajaat seitsemän sekuntia Romain Dagnalle ja joutui näin tyytymään kakkossijaan. Kolmanneksi kiirehti Pietro Scardina. Sarjaa kiertävästä suomalaiskaksikosta Tiitus Enjala ajoi sijalle 13, mutta Juho Ahokas joutui keskeyttämään ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Naisten luokassa Mireia Badia ajoi jo kauden viidennen voittonsa ja on vahvasti kiinni mestaruudessa. Päivän kakkonen oli Rosie Rowett ja kolmonen Elodie Chaplot. 

Kilpailu Walesissa jatkuu huomenna samalla aikataululla kuin lauantainakin.