Harrastajavideointi SML:n kilpailuista on edelleen sallittua
– Eilen julkistamamme yhteistyösopimus JMS Nordic Oy:n (OFFROADPro ja MP Maailma) kanssa on herättänyt keskustelua kilpailuiden videointioikeuksista yleensä. Haluamme korostaa, että Moottoriliiton alaisten kilpailuiden videointi ilman lupaa on kiellettyä ainoastaan kaupallisessa tarkoituksessa, Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist kertoo.
– Yhteistyösopimuksemme JMS Nordic Oy:n kanssa toi kuitenkin oivallisesti esille kilpailuiden videointi-oikeuksiin liittyvät asiat, hän jatkaa.
Harrastajat voivat edelleen kuvata kilpailuja omaan käyttöönsä
Moottoriliiton alaisten kilpailuiden videointi omaan käyttöön on edelleen mahdollista ja videoita voidaan julkaista vapaasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja eri blogeissa, sekä video- ja kuvapalveluissa, kuten YouTubessa ja Flickrissä.
Lajien harrastajien tai niistä kiinnostuneiden henkilöiden ei tarvitse anoa kuvauslupaa Moottoriliiton alaisiin kilpailuihin eikä videoiden julkaisemisesta tarvitse ilmoittaa.
– Video- ja valokuvausoikeudet eivät ole siis muuttuneet mitenkään harrastajien ja lajeista kiinnostuneiden yksityishenkilöiden parissa.
– Kilpailuiden videointi kaupalliseen tarkoitukseen on asia erikseen. OFFROADPron ja MP Maailman tuottamat kilpailuvideothan ovat nähtävissä veloituksetta ainoastaan lehtien tilaajille, Ljungqvist muistuttaa.
Uutis- ja urheiluohjelmissa esitettävät enintään viiden minuutin pituiset taltioinnit ovat vapaasti kuvattavissa
Moottoriliiton Urheilusäännöstössä 2011 todetaan, että kaikkien Suomen Moottoriliiton luvalla järjestettävien kilpailujen, näytöksien sekä tapahtumien sähköiseen ja audiovisuaaliseen viestintään ja taltiointiin liittyvät oikeudet kuuluvat yksinoikeudella Moottoriliitolle.
Luvanvaraiseksi taltioinniksi katsotaan nimenomaan ohjelman tekeminen kaupalliseen levitykseen – ja se käsittää sekä televisioverkko- että nettilähetykset kuin muutkin tallenteet.
Uutis- ja urheiluohjelmissa esitettäväksi tarkoitettu enintään viiden minuutin pituisena esitettävä taltiointi tai kilpailun yleisölle varatulta alueelta tapahtuva taltiointi omaan käyttöön ei kuulu tämän säännön piiriin.
– Vapaasti kuvattavissa videoissa kannattaa muistaa, että turvallisuustekijöiden vuoksi kuvaaminen on mahdollista vain yleisölle varatuilta alueilta. Medialiiveihin pukeutuneet kuvaajat ovat saaneet erillisen luvan kuvata kilpailuja myös kilpailualueilla.
Epäselvissä tilanteissa kannattaa olla yhteydessä Moottoriliittoon
– Epäselvissä tilanteissa kannattaa olla yhteydessä suoraan meihin, jotta voimme katsoa mahdolliset lupa-asiat yhdessä kuntoon.
Kaupalliseen levitykseen vaaditut lupa-asiat eivät rajoita erimerkiksi kilpailunjärjestäjien video-ennakkomarkkinointia tai muutoinkaan kilpailunjärjestäjien mahdollisuuksia kuvata videoita heidän omaan käyttöönsä.
– Verkkomaailma on täynnä hienoja ajopätkiä Moottoriliiton kilpailuista, joiden kuvaamista tai levittämistä emme halua mitenkään rajoittaa. Pyrimme nyt muistuttamaan kaupalliseen levitykseen luoduista pelisäännöistä, Ljungqvist päättää.