Lauantaina ajetussa ensimmäisessä erässä Haavisto oli huonon lähdön sekä kahden kaatumisen jälkeen 30.
Toisessa kaatumisessa toinen kuljettaja ajoi Haaviston päälle ja sunnuntaina kipeytynyttä selkää kävi hieromassa HRC Hondan fysioterapeutti.
Sunnuntain erässä Haavisto lähtö ei taaskaan onnistunut lähtöpuomin ulkoreunasta ja näin Haavisto aloitti kilpailun sijalta 30. Nuorukainen ajoi kuitenkin nousujohteisen kilpailun ja vauhti sekä ajokunto alkavat siirtyä myös kilpailutilanteisiin. Näin Haavisto tervehti ruutulippua sijalla 22.
- Niin kuin on paljon puhuttu on hyvä aika-ajo näissä kapinoissa todella tärkeä, jotta puomipaikkaa pääsisi valitsemaan 15 ensimmäisen kuljettajan joukossa. Tänäänkin lähtö oli kehno, mutta ajollisesti erä oli muuten hyvä. Sain ohitettua porukkaa ja ajo pysyi ehjä koko erän ajan. Nyt tullaan maanantai-illalla Suomeen ja ensi viikonloppuna ajetaan Imatran SM-osakilpailu, kommentoi Haavisto helteisestä Espanjasta.
EM-sarja jatkuu kahden viikon päästä Englannin Matterley Basinin radalla. EM-sarjassa Haavisto jatkaa sijalla 32. ja Espanjan kilpailun kokonaistuloksissa nuorukainen oli sijalla 29. Pisteitä ei ylöjärveläiselle tästä viikonlopusta irronnut, mutta raskaissa olosuhteissa ajettu kilpailu oli ajollisesti hyvä suoritus nuorelta Haavistolta.