Enduron sääntömuutoksia ensi kaudelle
Sääntömuutoksia kaudelle 2016:
– SM-formaattiin muutos siten, että luovutaan 3-4 kierroksen määrästä ja järjestäjä voi toteuttaa kilpailun muulla, kilpailupaikkakunnalle parhaiten sopivalla tavalla. Kokonaisajomatkaan (100km kesällä ja 75km talvella) ei muutosta. Myös erikoiskokeiden yhteisaikaminimi, 45 min. voittajalta, säilyy ennallaan.
– Avaruuslakana ja sideharsopakkaus pakolliseksi kuljettajalle mukaan, joko pyörään kiinnitettynä tai taskussa mukana.
– V60 uutena luokkana.
– Naisten sarjalle Cup-arvo (Nythän on jo Lady Cup, mutta se ei ole virallinen Moottoriliiton alainen Cup).
– V40 luokkaan osallistuvalla oltava A- tai B- luokitus.
– Enduro Sprintin säännöt julkistettu jo kaudelle 2015.
Muita asioita:
– SM- kilpailu voidaan järjestää yksipäiväisenä, usean maastokokeen kertaalleen ajettavana kilpailuna. Kilpailun vaativuus, pituus ja MK- ajat SM-arvon mukaan. C- ja naistenluokat ajavat helpotetun reitin.
– SM-kilpailun järjestäjä voi toteuttaa kilpailun myös kaksipäiväisenä, nykyisen mallin mukaan, tai niin, että A, B ja V40- luokat ajavat lauantaina ja muut luokat sunnuntaina.
– Hard Enduro -kilpailuja kaudelle 2016. Vaativuus tulee MK-aikojen määrästä, ei mahdottomasta reitistä.
– Jokamies Enduro -kilpailuja kaudelle 2016. Kilpailureitti tietoisesti tehty C- ja naistenluokkia varten.
– GPS- paikantimien käyttö sallittu kilpailuissa.
– Sammuttimet varikolla/huoltoautossa pakollisia 2016. (sääntö ollut voimassa kokoajan).
Tiedote: Enduro lajiryhmä