Ahlqvist ja Kuukka nappasivat tukun EM-pisteitä
Suomen juniorkuljettajat Niclas Ahlqvist ja Lenni Kuukka ajoivat hienon debyytin Supermoton EM-sarjan viimeisessä osakilpailussa. EM- ja MM-osakilpailu ajettiin legendaarisen Superbikers Mettet- kisan yhteydessä. Pääkilpailuun oli ilmoittautunut 337 kuljettajaa, jonka lisäksi radalla nähtiin EM- ja MM-sarjojen kuljettajat. Nuorten EM-sarjaan oli ilmoittautunut 14 kuljettajaa ja superbikerssiin 19, eli yhteensä 33 nuorta kuskia ottivat toisistaan mittaa vajaan kahden minuutin kierroksella.
Kuten odotettua, heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien vauhtia oli kärjessä kovaa. Suomipojat oli matkalla katsoneet ahkerasti edellisen vuoden kisavideoita, mutta siitä huolimatta radan metkut eivät ensimmäisissä treeneissä olleet vielä halussa. Ahlqvist jäi harjoituksissa kahdeksan sekuntia kärjestä, ja Kuukka 14 sekuntia. Perjantaina ajettiin vielä toiset harjoituksen, ilma ja asfaltti lämpeni, ajokin rupesi maistumaan.
Lauantaina oli aamupäivästä aika-ajojen vuoro. Tunnelmat olivat lähes kuin Suomessa talvella, pyörän lämpömittarin näyttäessä kolmea astetta. Onneksi aurinko nousee Belgiassa yhä niin korkealle, että pian lämpöä oli jo reilut kymmenen astetta. 20 minuutin aika-ajoissa Ahlqvist oli 14. ja Kuukka 26.
Ennen ensimmäistä kisaerää suomalaiset kävivät opiskelemassa lähtöproseduurit isoilta pojilta, sillä asiat poikkeavat melkoisesti Suomen kilpailuista. Kisa pituus oli 12 kierrosta, rata rupesi olemaan jo tuttu ja pojat kisasivat tiukasti puolen välin paikkeilla. Ruutulipun heiluessa Ahlqvist oli yhdeksäs ja Kuukka yhdestoista EM sarjassa. Eli pisteitä tuli 12 ja 10 kappaletta.
Sunnuntai aamu alkoi ensin warmupilla, lämpötila oli kello 8:30 huikeat seitsemän astetta, eli hieman viileää asfaltti hommiin. Toinen erä menikin jo paremmin, kierrosajat paranivat molemmilla, eikä kärkikuljettajat olleet enää olleetkaan täysin tavoittamattomissa. Ahlqvist oli EM-kisan kahdeksas ja Kuukka 11.
Ahlqvist otti yhteensä 25 EM-pistettä ja Kuukka puolestaan 20.
- Hieno kokemus, ensimmäinen askel kansainvälisiin kisoihin on nyt takana, samaa red bullia ne täälläkin juo kuin me kotona. Tankissa taitaa kyllä vähän parempaa bensaa kuin meillä, nopealla radalla kulku on isossa roolissa. Mutta ei se meidän sijoituksiimme juuri vaikuttanut, kertoi Ahlqvist.