Ahokas luokkavoittoon ja pistekärkeen

Kuva
Jani Hovi
Juho Ahokas vei U20-luokan voiton tänään Konnevedellä ja nousi samalla luokan SM-pistekärkeen.

U20-luokassa nähtiin tänään tasainen taisto kärkisijoista, vaikka lopulta voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Ukko Laaksonen kellotti aamun ensimmäiselle maastokokeelle pohja-ajan, mutta menetti johtopaikan heti seuraavalla kellotetulla maastokokeella Juho Ahokkaalle. Neljännellä maastokokeella Laaksonen ajoi vielä viiden sekunnin pohjat, mutta sen putosi jälkeen Ahokkaan kyydistä. Kun Laaksosen pyörä kärsi viimeisellä kierroksella vielä käyntiongelmista, vei Ahokas voiton lopulta minuutin ja 39 sekunnin erolla. Samalla Ahokas nousi pisteen erolla kärkeen luokan SM-pisteissä, ennen Laaksosta.

Oskari Vuori oli päivän kolmas, jääden 20 sekuntia Laaksosesta. Vuori menetti aikaa kisan peltopätkällä, mutta kellotti puolestaan kahdelle viimeiselle maastokokeelle pohjat. Jonni Hujala oli luokan neljäs, jääden 14 sekuntia Vuoresta. Martti Tammelin oli luokan viides ja hän jäi kaksi minuuttia Hujalasta.

U20-luokassa ajettiin tänään myös yleiskilpailun tulosten osalta vauhdilla, sillä luokan neljä ensimmäistä kuljettajaa mahtui yleiskilpailussa 12. parhaan joukkoon.

Alla luokan tulokset.