Varjonen ja Hindersson Ruotsissa

Kuva
Jani Hovi
Miro Varjonen ja Kasimir Hindersson ajoivat viikonloppuna Ruotsissa paikallisen mestaruussarjan osakilpailussa.

Ruotsin motocross-sarja jatkui viikonloppuna Tibrossa ja tällä kertaa kilpailussa nähtiin myös suomalaisväriä, kun MX2-luokassa kisaan starttasi Miro Varjonen ja Kasimir Hindersson. Kisaerät vietiin läpi varsin kosteissa olosuhteissa, joka varmasti haittasi kaikkia kuljettajia.

MX2-luokan ensimmäisen kisaerän voittoon ajoi Magnus Smith, ennen Filip Bengtssonia ja August Friskia. Suomalaisista parasta vauhtia piti Varjonen, joka oli erän 11.

- Sain huonon startin ja olin 30. lähdön jälkeen. Mutta ajoni oli hyvää ja onnistuin nousemaan hyvin erän aikana, Varjonen kertoi.

Hindersson ajoi erässä sijalle 20.

Smith jatkoi voittojen tiellä toisessa erässä, Bengtssonin ajaessa jälleen toiseksi. Emil Jönrup oli erän kolmas. Tällä kertaa Hindersson oli suomalaiskaksikosta parempi, ollen seitsemäs. Varjonen joutui puolestaan keskeyttämään erän.

- Sain hieman paremman startin ja nousin erän sijalle 10 kun erää oli ajettu 10 minuuttia. Sitten jouduin kuitenkin heittämään lasit pois päästä, enkä pystynyt ohittamaan enää ketään. Yritin vain pitää oman paikkani, mutta silmääni lensi kivi ja päätin keskeyttää erän turvallisuussyistä, Varjonen selvitti.

MX1-luokassa Danne Karlsson voitti molemmat erät. Albin Gerhardsson oli puolestaan molemmissa erissä kakkonen. Kolmanneksi ensimmäisessä erässä ajoi Anton Gole ja toisessa erässä kolmas oli puolestaan Ken Begtson.

Kilpailun täydelliset tulokset.

Alla videot molemmista MX2-luokan kisaeristä.