Tampere Supercrossin VIP-lippuja vielä jäljellä

Teksti
VIP-katsomossa on tänäkin vuonna parhaat katselupaikat.
Viime vuonna Tampere Supercrossin VIP-katsomo myytiin lauantain osalta loppuun jo hyvissä ajoin ennen kilpailua ja myös perjantain osalta katsomo oli lähes täynnä. Tänäkin vuonna myynti on sujunut vauhdilla, mutta lippuja on vielä jäljellä.

Tänäkin vuonna Tampere Supercrossin katseluelämyksestä voi tehdä vielä normaalia upeamman ja hankkia itselleen tai yritykselleen VIP-liput tapahtumaan. VIP-liput ovat myös yrityksille hieno tapa palkita henkilöstöä, tai asiakkaitaan. Paikalle voi tulla pelkästään viihtymään, tai myös luomaan suhteita samanhenkisten yrittäjien kanssa. Kilpailu ajetaan 8.-9.11.2024.

Tarjolla on todella ainutlaatuista VIP-ohjelmaa, sillä yksinoikeudella vain VIP-vieraat pääsevät halutessaan kävelemään kisarataa ennen kilpailua, esittämään kysymyksiä kuljettajille ja ikuistamaan kuva suosikkikuljettajansa kanssa Tampere SX -kuvaseinällä. 

VIP-pakettiin kuuluu kahdessa tasossa oleva VIP-katsomo, jossa on oma A-oikeuksin varustettu baari. Tarjolla on myös aiempien vuosien tavoin korkeatasoinen ruokailu, ilmainen narikka ja mahtavia kokemuksia.

Tänä vuonna myymme ainoastaan 250 VIP-lippua / päivä, joten lippujen suhteen ei kannata aikailla

Super VIP -paketti sisältää:

  • sisäänpääsy Tampere Supercross -tapahtumaan
  • korkeatasoinen buffet-ruokailu ravintola Arlandassa
  • ilmainen narikka messukeskuksessa
  • viihtyisä VIP-katsomo, joka on sijoitettu parhaaseen mahdolliseen katselupaikkaan. Kahdessa tasossa olevasta katsomosta kilpailua pystyy seuraamaan jopa neljän metrin korkeudesta.
  • oma ruuhkaton VIP-baari A-oikeuksin
  • ainutlaatuinen asiantuntijoiden johtama ohjattu tutustuminen kävellen rataan ennen kilpailua
  • mahdollisuus päästä kuulemaan kuljettajien tunnelmia kuljettajavierailujen muodossa
  • mahdollisuuden ikuistamaan itsensä ja suosikkikuljettajansa Tampere SX -kuvaseinällä

VIP katsomo on anniskelualue ja sitä myötä K18.

VIP-lippujen ennakkomyynti on alkanut ja ne voi tilata täältä:

Jouni Vesterlund
Tapahtumakoordinaattori
info@supercrosstampere.fi

Hinnat:
Perjantai VIP-lippu 149 € sis. alv. 
Lauantai VIP-lippu 179 € sis. alv.

VIP-lippuihin lisätään 6 € käsittely- ja toimitusmaksu.