Suomalaiset karsiutuivat EM-jatkosta

Teksti
Aarni Heikkilän otteet eivät riittäneet jatkoon. Aarni Heikkilän otteet eivät riittäneet jatkoon.
Kuva
tomi
Heikkilä ajoi hyvän kilpailun, mutta jatkoon se ei riittänyt. Kilpailun alku oli forssalaiselle epäonninen, sillä hän kaatui ensimmäisessä erässään. Siitä onneksi selvittiin ilman vaurioita. Lopuista kolmesta erästä kerätyt viisi pistettä riittivät C-finaaliin. Siinä Heikkilä ajoi neljänneksi ja loppusijoitus 14. Näin jatkopaikka haihtui Bielefeldin pölyyn.
 
- Ihan ok kisa. Tietysti eka erän kaatuminen harmittaa. Osuin radassa liukkaaseen kohtaan ja menin turvalleni. Loput erät meni ihan kohtuullisesti. Pisteiden valossa jatkopaikka jäi kauas, ajossa ero ei onneksi niin suuri ollut. Eteenpäin on menty, mutta kyllä töitä pitää vielä paljon tehdä, jotta kärkimiehet saadaan kiinni, toteaa Heikkilä.
 
Suomen toinen edustaja Klaus-Peter Gerdemann hylättiin ensimmäisessä erässään. Lopuissa erissä miestä ei radalla nähty. Loppusijoitus vaatimaton 20.
 
Kilpailun voittajaksi ajoi kotiyleisön riemuksi Enrico Janoschka, joka voitti kaikki ajamansa erät. Toiseksi ajoi hallitseva Euroopan mestari Hollannin Jannick de Jong ja kolmanneksi sijoittui Saksan Jörg Tebbe.