Snowcrossin SM-sarja käyntiin: "Vettä tulee kuin juhannuksena"

Teksti
Kuva
Jussi Kirmanen
On taas aika laittaa lumi ryöppyämään ja moottorikelkat lentämään, sillä snowcrossin Suomen mestaruuskausi 2025 käynnistyy Parikkalassa tänä viikonloppuna. Sääolot tekevät kilpailusta kuitenkin järjestäjille haastavan.

Etelä-Karjalassa, Parikkalan ravi- ja markkinakentän alueella kilpaillaan snowcrossin kotimaisen kauden avauksen merkeissä sekä lauantaina että sunnuntaina. Pro- ja Pro Lite -luokat sekä naiset kamppailevat Suomen mestaruussarjan pisteistä kumpanakin päivänä, 14-16-vuotiaat juniorit sunnuntaina. 40- ja 50-vuotiaat veteraanit sekä 13-14-vuotiaat juniorit korkkaavat Suomen Cup -kautensa lauantaina, jolloin tapahtumia radalle tuovat myös kansalliset lapsiluokat Micro Junior, Mini Junior ja Junior 13-14 sekä isompien ajajien harrasteluokka. Sunnuntain SM-päivän kansallinen luokka on Sport.

Sitä ei käy kiistäminen, että talven leudot kelit, jopa plusasteet, sekä vesisateet ovat haastaneet harrastajakuntaa. Parikkalassa kuitenkin päästään korkkaamaan SM-kausi ja ollaan varmoja siitä, että tiedossa on kunnon kilpailemista ja viihdettä yleisölle.

- Vettä tulee kuin juhannuksena konsanaan, ettei tässä periaatteessa hymyilytä. Mutta sitten taas se, että meillä oli hyvä pakkasjakso vuoden ensimmäisellä viikolla. Tykitimme silloin lunta radalle. Nyt olemme myös ajaneet sitä ympäri Parikkalaa alueelle ja keränneet kaiken lumen radan ympäriltä radalle. Muualla ei lunta olekaan. Perjantaista alkaen on onneksi luvattu pakkasta. Rata voi olla lauantaina kosteuden takia haastava, mutta sunnuntaina parempi, SM-uransa kauteen 2022 päättänyt ja nyt ratamestarina toimiva Jere Tynkkynen kertoi keskiviikkoiltana.

- On hienoa päästä avaamaan kausi, koska vielä ei ole ollut kansallisia kisoja eikä oikein kunnollisia treenioloja. On ollut mukava nähdä, kuinka nuoret kuskit ovat kehittyneet nopeasti ja nyt he lähtevät haastamaan konkareita. Kiva katsoa, mitä kisoissa onkaan luvassa.

Lauantain aikataulu on jaettu kahtia. Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12 ja Junior 13-14 ajavat aamupäivällä harjoituksensa kello 9:15, karsintaeränsä kello 10:00 ja finaalinsa kello 12:00 alkaen. Pro, Pro Lite, Naiset, 40- ja 50-vuotiaat veteraanit ja harraste suuntaavat harjoituksiinsa kello 13:30, karsintaeriinsä kello 14:45 ja finaaleihinsa kello 18:15 alkaen.

Sunnuntaina harjoitukset ovat vuorossa kello 9:45, karsintaerät kello 11:00 ja finaalit kello 14:45 alkaen. 

Yleisö pääsee nauttimaan tunnelmasta 10 euron hintaan yhdeksi päiväksi ja 15 eurolla kumpanakin päivänä. Alle 12-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen. Ja kuumana käyvä kisagrilli tarjoaa antimiaan.

Pihlaja hamuaa useita mestaruuksia

Pro-luokassa riittää mielenkiintoa monella tavalla. Esimerkiksi viime SM-kauden kolmen kärki, Lapin Moottorikelkkailijoiden (LaMK) Aki Pihlaja, Ylä-Lapin Moottorikelkkailijoiden Aki Pesonen ja Polar Cross Moottorikerhon (PCMK) Aleksi Juntunen jatkavat kovimmalla tasolla.

- Ajatukseni ovat positiiviset ja odotan innoissani uuden kauden alkua. Kauden tavoitteeni on voittaa kaikki mestaruudet, eli Suomen mestaruus, Oulun stadioncrossi ja maailmanmestaruus. Ei tässä kohtaa kannata enää muuta hakea, kansainvälisestikin menestynyt Pihlaja lataa itsevarmasti.

- Loukkasin olkapääni joulukuun lopulla, minkä takia tuli neljä viikkoa ajotaukoa. Olen kuitenkin päässyt jo ajamaan, ja on tuntunut mukavalta. Kuntokin on kohdillaan. Lähtökohdat ovat paremmat kuin viime kauteen, jolloin sairastelin. Jännä nähdä, minkälainen on kisapaikka lämpimien kelien takia. Toivottavasti järjestäjät saavat radan riittävän hyvään kuntoon. Se vaatii vain lunta, mitä järjestäjillä kuulemma on.

Kokeneemmat Pro-kuljettajat saavat starttiviivalle seuraa Pro Lite -luokan viime kauden Suomen mestarista, Rovaniemen Moottorikerhon Topi Rinteestä.

- Lähden uuteen luokkaan hyvillä mielin. Olen opetellut ajamaan uudella kelkalla, ja onhan se onnistunut. En ehkä vielä mieti tavoitteitani. Niiden aika on vasta ensimmäisen kisan jälkeen. Yritän kuitenkin olla kärkikuskeja, ja ajan tosissani. Kisaaminen tulee varmasti olemaan kovempaa kuin Litessä, Rinne ennakoi.

Pro-luokan mestaruustaistoon jälleen hamuava, viime kauden pilanneen selkävaivansa kukistanut, PCMK:n Miika Lammi on jo käynyt tänä talvena ajamassa Amerikan ammattilaisradoilla sekä voitokkaasti Ruotsin mestaruussarjan avauksessa.

- Oli mukava käydä päräyttämässä, mutta jännitti normaaliin tapaan aika paljon. Finaalissa näytettiin, miten ajetaan ja voitettiin se erä aika selvästi. Sai aika yksin ajella rauhakseen ja ihan nätisti. Mallikkaasti meni. Varmaan moni oli varikollakin yllättynyt, että miten sinä näin hyvin ajat. Mutta kyllä minä sanon, että olen minä ennenkin lujaa ajanut, ettei se niin erikoista ole. Olen jo syksyllä tiennyt, että ajan lujaa. Kivahan se oli nähdä, että tottahan se on, että olin viikonloppuna Euroopan kärkimiehiä. Mutta kausi on vasta alussa, joten ei tässä vielä mitään juhlita, Lammi kertasi Ruotsin ensimmäisen finaalin jälkeisiä ajatuksiaan Harri Kolehmaisen keskiviikkona YouTube-kanavalleen julkaisemassa Snowcross Season Podcastissa.

Kansainvälistä väriä Pro-luokkaan tuovat itävaltalainen Elias Bacher ja norjalainen Jan Even Romsdal.

Pro Liteen on ilmoittautunut mukavasti yli 20 kuljettajaa, joten tapahtua pitäisi olla riittävästi. 14-16-vuotiaiden junioreiden Suomen mestaruussarjaa lähes suvereenisti viime vuonna hallinnut, Enontekiön Moottorikerhon Niklas Ollila on hypännyt Pro Liteen, kuten myös junioreiden SM-pronssipoika, LaMK:n Valtteri Kotala.

Forsell mielii jälleen naisten valtiaaksi

Tuupovaaran Moottorikerhon Saga Forsell lähtee puolustamaan naisten Suomen mestaruuttaan. SM-hopeamitalisti, Marjanpoimijat-Racing Teamin Emma Laamanen ja SM-pronssimitalisti, Lapin Moottorikelkkailijoiden Venla Kauvosaari ovat niin ikään mukana starttilistalla. Ruotsista vauhtiaan tulee mittaamaan Elise Jonsson.

- Tavoitteeni on uusia mestaruus, ja sehän tulee yksinkertaisesti ajamalla kovemmin kuin muut. Minulla oli tosi hyvä viime viikonloppu Ruotsin mestaruussarjassa, missä ajoin finaaleissa kolmanneksi ja voittoon. Ruotsissa kärki menee kovaa, mutta olemme saaneet heitä kiinni. Mietteeni ovat hyvät ennen SM-avausta. Ruotsissa oli kelien puolesta samantapaiset olosuhteet kuin nyt Suomessa. Keli ei varsinaisesti vaikuta ajamiseen, vaan täysillä vedetään, Forsell muistutti.

14-16-vuotiaiden SM-avauksessa on mukana muun muassa 13-14-vuotiaiden hallitseva Suomen Cup -mestari, Kuopion Moottorikerhon Otto Tukiainen sekä saman sarjan hopeapoika, Pohjois-Savon Moottorikelkkailijoiden Timi Töhönen. Lapin Moottorikelkkailijoiden Peetu Joutsen oli viime vuonna 14-16-vuotiaiden SM-sarjan nelonen, ja hän jatkaa luokassa, kuten myös SM-sarjassa viidenneksi sijoittunut, Rovaniemen Moottorikerhon Niklas Pokka.

Isäntäseura Kärkikuntien Moottorikelkkakerhoa edustavat Micro Junior -luokassa Valtteri Naukkarinen, Junior 11-12 -luokassa Niko Savolainen ja Vili Tuunanen sekä Sportissa Petri Anttonen.

Pro, Pro Lite ja naiset vääntävät tänä vuonna SM-pisteistä kolmena viikonloppuna: 1.2. helmikuuta Parikkalassa, 8.-9. helmikuuta Nivalassa ja 5.-6. huhtikuuta Rovaniemellä. Junior 14-16 on SM-sarjansa osalta mukana edellä mainittujen lisäksi 15.-16. maaliskuuta Mikkelin kilpailussa, joka korvaa paikkakuntana alkuperäisestä kalenterista Oulun.

Oulussa järjestetään SM-sarjan ulkopuolinen, perinteinen ja kansainvälinen Stadioncross 21.-22. helmikuuta.

Suomi isännöi MM-sarjan avausta Joensuussa 28. helmikuuta - 1. maaliskuuta.

Suorat lähetykset YouTubessa

Viikonlopun kilpailutapahtumia voi seurata suorana lähetyksenä MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:

Lauantai: https://youtube.com/live/S_XJjzYb7mg?feature=share

Sunnuntai: https://youtube.com/live/mJbAnhIEVek?feature=share

---

SML SM-Snowcross Parikkala 1.-2.2.2025

Parikkalan ravi ja markkinakenttä
Opintie12, Parikkala
Kärkikuntien Moottorikelkkakerho ry.

Lauantai 1.2.2025
SM: Pro, Pro Lite, Naiset
Suomen Cup: Junior 13-14, V40, V50
Kansallinen: Micro Junior, Mini Junior, Junior 11-12, Harraste

Sunnuntai 2.2.2025
SM: Pro, Pro Lite, Naiset, Junior 14-16
Kansallinen: Sport

Pääsyliput
1 päivää 10 euroa. 2 päivää 15 euroa.
Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.