SM-avaus Rantalan näytös
Jääradan SM-sarja pyörähti käyntiin Seinäjoella Ossi Rantalan hallinnassa. Rantala vei nimiinsä kaikki neljä ajamaansa erää, voittaen näin ollen puhtaallea pelillä A250- ja A450-luokat. A450-luokassa Rantala johti molempia lähtöjä ensimmäisestä kierroksesta lähtien ja ottikin kohtuullisen selvät voitot. Kari Vehniäinen kaasutteli molemmissa lähdöissä kakkoseksi, Antti Soitialan ollessa kolmas molemmissa lähdöissä.
A250-luokan ensimmäisessä erässä Tatu Lauslehto piti johtopaikkaa hallussaan yli kisan puolen välin, ennen kuin menetti kärkipaikan Rantalalle. Lopussa myös Arthon Alanne tuli Lauslehdon ohi ja oli lähdön kakkonen. Lähtö oli kuitenkin todella tiukka, sillä Rantalan voittomarginaali oli vain puoli sekuntia. Kolmanneksi jäänyt Lauslehtokin jäi voitosta vain vajaat kaksi sekuntia. Luokan toisessa lähdössä Rantala piti johtopaikkaa hallussaan ensimmäisestä kierroksesta lähtien ja otti voiton. Alanne jäi tällä kertaa sekunnin ja oli kakkonen, ennen Lauslehtoa.
Junioreissa Aaron Koivula ja Eetu Aronen ottivat molemmat lähtövoitot ja myös kakkossijat. 125-kuutioisen luokassa Juho Mähönen voitti puolestaan molemmat lähdöt. B250-luokassa Rasmus Nurmi ja Toivo Kaskismaa ajoivat puolestaan lähtövoittoihin. Olli Mäkelä voitti puolestaan B450, V50- ja harrasteluokkien yhdistetyn lähdön.