Sihvonen pokkasi mestaruuden

Tuore Suomen mestari.
Kuva
Jani Hovi
Arttu Sihvonen voitti Orimattilan kisapäivän päätteeksi MX1-luokan Suomen mestaruuden.

MX1-luokan Suomen mestaruus ratkaistiin tänään Arttu Sihvosen ja Matias Vesterisen välillä. Luokan ensimmäisen erän voittoon ajoi Kasper Kangasniemi, ennen Sihvosta. Pronssimitalissa kiinni ollut Alex Tapio oli kolmas. Jere Haavisto kaatui lähtökurvissa ja vielä toisessakin kurvissa, lähtien reilusti muiden perään. Haavisto oli luokassa neljäs. Sihvosen kanssa mestaruudesta taistelevaVesterinen ei ole pystynyt ajamaan viikolla flunssan vuoksi ja miehen ajo oli kaukana totutusta. Maalissa Vesterinen oli vasta luokan kuudes. Ensimmäisen erän jälkeen Sihvonen johti sarjaa seitsemän pisteen erolla Vesteriseen.

Haavisto näytti toisessa erässä kaapin paikan ja otti erävoiton. Sihvonen ajoi jälleen vahvan erän ja oli toinen, Tapion ollessa kolmas. Vesterinen nappasi puolestaan neljännen sijan.

Kolmanteen erään lähdettäessä tilanne näytti Sihvosen osalta todella hyvältä, sillä hän johti sarjaa 11 pisteen erolla. Tämä tarkoitti sitä, että Sihvoselle riittäisi kuudes sija mestaruuteen. Erän alku oli kuitenkin Sihvoselle murheellinen, sillä hän kaatui ensimmäisellä kierroksella ja putosi letkan häntäpäähän. Samaan aikaan Vesterinen ajoi toisena. Sihvonen teki kuitenkin kovaa nousua ja nousi jo erän puolen välin jälkeen kuudenneksi, kuitaten vielä hetken kuluttua edellään olleen Atte Kukkosen. Yamaha-kuljettaja ajoi viidentenä maaliin ja varmisti uransa ensimmäisen MX1-luokan Suomen mestaruuden. Vesterinen kuittasi hopean.

Pronssin osalta nähtiin todellinen jännitysnäytelmä. Haavisto ajoi kärjessä ja oli pronssimitalissa kiinni erän puolen välin tietämissä. Tapio ajoi kuitenkin todella hyvää ajoa ja nousi Kangasniemen ohi kolmanneksi, joka nosti hänet myös kiinni SM-pronssiin. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Tapio kuitenkin kaatui ja Kangasniemi ohitti hänet takaisin. Tapio ajoi neljäntenä maaliin ja oli sarjapisteissä Haaviston kanssa samoissa pisteissä. Haavisto vei kuitenkin pronssin erävoittojen ansiosta ja Tapio jäi neljänneksi.

MX2-luokassa Miro Varjonen oli varmistanut mestaruuden jo päivän ensimmäisessä lähdössä. Sampo Rainio nousi SM-hopealle kauden viimeisessä erässä, pronssin mennessä Wiljam Malinille.