TSMU:n yhteistyökumppanitilaisuudessa olivat paikalla mm. RR:stä tuttu ja Electric Arenan väkeen kuuluva Aslan Hasan (takavas.) sekä TSMU:n puheenjohtaja Harri Riitamo, junioricrossareiden isä Kim Hindersson, Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja saksalaistaitelija Anders Petersen (pun.takki).
Kuva
Marko Vihriä
Juniori-isältä kiitokset kaupungille
Tilaisuus käynnistyi Turun Seudun Moottoriurheilijoiden (TSMU) puheenjohtaja Harri Riitamon puheella, jossa hän kiitti TSMU:n jäseniä ja talkoolaisia sekä yhteistyötahoja mukana olosta toiminnassa. Myös Raision kaupunki sai ansaitut kiitoksensa kannustavasta suhtautumisesta moottoriurheiluun. Raisiossa sijaitsee sisäradan lisäksi motocrossin ja enduron ulkoradat.
Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen on ylpeä TSMU Extreme Areenasta.
- On todella hienoa, että meillä on tämänlainen harrastuspaikka Raisiossa. Olen saanut ylpeänä esitellä paikkaa usealle kaupunkimme vieraalle. Moni on ollut ihmeissään, miten tämänlainen paikka on voitu saada aikaan ja erityisesti miten on osattukin hyödyntää muuten käyttämättömäksi jäänyttä tilaa, Korhonen muistutti.
- Minun on syytä kiittää Raision kaupunkia siitä, että sieltä tuli hyväksyntä entisen jätevedenpuhdistamon tilojen antamisesta Turun Seudun Moottoriurheilijoiden käyttöön. Lisäksi rata on Palovuoren ulkoradan ohella hieno esimerkki talkootyön aikaansaannoksista.
Korhonen toivoo Raision kaupungin yhteistyön jatkuvan TSMU:n kanssa.
- Tehdään yhdessä ja markkinoidaan samalla Raisiota hienona paikkana asua.
Saksalaistaitelija vierailulla
Tällä kertaa Raision ”luolassa” vieraili myös kolme henkilöä Raision saksalaisesta ystävyyskaupungista, Elmshornista. Taiteilija Anders Petersenillä on taidenäyttely Raision kaupungintalolla Raision museo Harkossa 15.1.-13.3., ja luolakäynti oli osa saksalaisen ja hänen taustajoukkojensa ohjelmaa.
Kesäkuussa Raisiossa on edessä Elmshornin, joka on Hampurin kehyskunta, kaupunginjohdon edustajien vierailu, ja Korhonen lupasi tuoda myös heidät tutustumaan sisärataan.
Junioreiden ajonäytöksen jälkeen Korhonen hyppäsi usean TSMU:n yhteistyökumppanin tavoin ensimmäistä kertaa sähköpyörän satulaan ja suuntasi Electric Arenan KTM-E-pyörillä radalle. Innostus kokeilijoiden keskuudessa oli silminnähtävä.
Junioreiden harjoituspaikka
Lohjan Seudun Moottorikerhoa vielä viime kaudella edustaneen Hinderssonin motocrossperheen isä Kim toi tilaisuuteen kolmen juniorikuljettajien huoltajan tervehdyksen. Myös hän kiitti Raision kaupunkia myötämielisestä suhtautumisesta moottoriurheiluun.
- Yleisesti harjoituspaikkoja on Suomessa huonosti, mutta Raisiossa on huikea tarjonta. Nuoret tarvitsevat aktiviteettejä ja Raisio näyttää esimerkkiä, myös siinä mielessä, että motocrossharrastus on mahdollista lähellä, Hindersson painotti.