Paremman huomisen luominen vaatii eilisen ymmärtämistä

Juhlavuosi on nyt takana, mutta aika vähälle jäi strateginen keskustelu siitä, missä ollaan ja miksi siellä ollaan. Juhlavuoden parasta antia oli Nita Korhosen kirjoittama ja kasaama kirja Sadan vuoden menestystarina, joka on jokaiselle mp-ihmiselle mielenkiintoista ja yleissivistävää luettavaa lajiin katsomatta. Teos pitäisi löytyä jokaisen SML jäsenkerhon jäsenen kirjahyllystä. Kiitos Nita, että näit vaivan.

Kirjaa selatessa ei voi kuin ihmetellä, miten sodan runtelemasta Suomesta on voinut tulla 1950-luvulta lähtien niin paljon suurmestareita eri lajeihin. Sitkeys ja suomalainen ratkaisukeskeisyys ovat varmasti antaneet meille kilpailuedun silloin kun kilpamoottoreita ei säädetty tietokoneilla ja kädentaito luovuuden kera oli kaikenlaisen menestymisen ja elämisen ehto. Me olimme sitkeitä, rohkeita ja näppäriä. Ei meillä silloin sen parempia crossikouluja ollut kuin nytkään, mutta 1970-luvulla Jarno Saarisen ja Heikki Mikkolan kaltaiset kaverit pääsivät näyttämään mitä osaavat ja rahat omaan ”Transitiin” löytyivät jostain matkan aloittamiseksi.

On hyvä muistaa, että moottoripyörä oli merkittävä liikkumisen väline aina 1970-luvulle saakka ennen muuttumistaan harraste- ja kilpailuvälineeksi. Noina teollistumisen vuosikymmeninä Jawoja tai Greevesejä myytiin valtavasti perusliikkumisen välineeksi ja maahantuojien piti kilvoitella huomiosta sen ajan somessa eli kilparadoilla. Oli perusteltua ja tehokasta järjestää suurtapahtumia - sen ajan festareita - kun urheilijat olivat aikansa supersankareita ja tapahtumat viihteen eliittiä niin ratavallilla kuin Ylen kanavilla TV:ssä.

Itse 1960-luvun lopussa syntyneenä 1970-luvun lapsena sain kasvaa Ruskeasannan, Imatranajojen, Keimolan moottoriradan, Heikki Mikkolan, Yrjö Vesterisen ja monien kansallisten suuruuksien lumoissa. Mopo oli kaikki kaikessa ja koulun jälkeen moni luokkakaveri tuli metsään katsomaan ja ihailemaan kun ajoin Raisulla ja Tunturilla milloin trialia ja milloin enduroa. Kivoja muistoja mökin olohuoneessa, mutta mitä sittemmin tapahtui?

Menemättä yhteiskuntaopin perusteisiin aikakautemme ja historiamme suurimmat mullistukset ajoittuvat Pekka Vehkosen ja Kari Tiaisen ensimmäisten mestaruuksien väliin. Maailma ympärillämme alkoi muuttua vauhdilla, jossa oli vaikea pysyä mukana. Sähköinen media kasvoi räjähdysmäisesti ja uusia aktiivisen vapaa-ajan vaihtoehtoja syntyi päivittäin. Vapaaehtoistyössä loistaneen sukupolven lapset - omat ikätoverini - löysivät paljon vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa ja harrastaa, eikä luokkakaverin mopoilu enää ollutkaan se kovin juttu ainakaan kaupungeissa. Tähän ei osattu varautua, eikä uudistaa rakenteita riittävän varhain kuten moni muu laji teki.  Tuotekehitys jäi lajin sisäisen puuhastelun ja sääntötulkintojen jalkoihin.

Järjestelmien kehittämisen sijaan sorruttiin myös tulosten osoitteluun. Meille taisi käydä niin, että kun menestys ruokki menestystä, syntyi illuusio loputtomasta menestyksestä, joka tulee automaationa kunhan lumi sulaa. No, eipä tullut. Ilman erikoislajien erikoismiehiä olisivat viime vuodet olleet kovin laihoja kansainvälisillä radoilla. Kiitos Lasse Kurvisen ja Lari Kunnaksen, olemme edelleen olemassa kun kirkkaimpia mitaleita jaetaan, vaikka mestaruutta isomman otsikon ja palstatilan saakin esimerkiksi espoolainen endurokaahaaja.

Menneeseen ei voida vaikuttaa, mutta parempaa huomista ei voi rakentaa jos eletyn elämän ratkaisuja ei analysoida ja tosiasioita tunnusteta. Todetaan virheet ja mennään yhdessä eteenpäin, koska meillä kuitenkin on sama matka ja määränpää.

Pasi Jaatinen

---

Pasi Jaatinen kirjoitti tällä viikolla ilmestyvään uuteen Xracingin lehteen pitkän artikkelin, jonka otsikkona on: Missio, ollaan elossa 2023. Siinä Jaatinen kertaa Suomen moottoripyöräilyn historiaa ja ennen kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä, jotta lajimme olisivat vielä elinvoimaisia kymmenen vuoden kuluttua. Tämä edellä julkaistu Jaatisen näkökulma aiheesta toimii hienona pohjustuksen tuohon artikkeliin.