Panssari CC:n tarina ohi?

Kuva
Jani Hovi
Suomen CC:n tunnetuin kilpailu on eittämättä ollut Parolannummella ajettu Panssari CC. Perinteisesti kauden avauksena ajettua kilpailua ei kuitenkaan tämän vuoden kisakalenterista löydy. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että kisan tarina on päättynyt.

Panssari CC näki päivänvalon vuonna 2010, jolloin vajaat 300 kuljettajaa lähti mukaan tutustumaan Parolannummen Panssariprikaatin maastoihin. Historian ensimmäisen Panssari CC:n yleiskilpailun voittajaksi kruunattiin Valtteri Salonen. Toni Eriksson oli toinen ja Lauri Salonen kolmas. Nopeasti kilpailusta kasvoi määrällisesti Suomen suosituin offroadmoottoripyörien kilpailu, jossa oli parhaimmillaan mukana lähes 700 kuljettajaa. Alkuvuosien huuman jälkeen kuljettajamäärät tasaantuivat, mutta vielä vuonna 2017 kisassa oli mukana yli 500 kuljettajaa. Vuonna 2020 kilpailu jäi ajamatta koronapandemian vuoksi, mutta heti seuraavana vuonna viivalla nähtiin 400 kuljettajaa. Tuon jälkeen kilpailun osallistujamäärät ovat pudonneet samaan tahtiin kuin monen muunkin CC-kilpailun.

Tänä vuonna Panssari CC olisi järjestetty 15:nnen kerran, mutta valitettavasti tuota juhlavuotta ei päästy viettämään. Kisa-alue on kokonaisuudessaan armeijan alueella ja nykyisen maailmantilanteen vuoksi alueella on paljon käyttöä. 

- Armeijalla on niin paljon omia harjoituksia alueella, että heiltä ei löytynyt enää vapaata päivää kisalle. Kun mietitään pidemmälle asiaa, niin tulevaisuuskin näyttää todella huonolta asian suhteen, cross countryn lajipäällikkö Reijo Kivelä kertoi.

Meidän tietojemme mukaan Kivelä kuitenkin pehmitti hieman oikeaa syytä. Tiettävästi alueen käytöstä vastaava taho ei ole ollut hirvittävän tyytyväinen siihen, että alueella ajetaan moottoripyörillä. Lisäksi kilpailun järjestäjät ovat saaneet viime vuonna kyseiseltä taholta palautetta, että alueelta oli löytynyt kilpailun jälkeen pari reittimerkkiä, jotka kaikki olisi pitänyt kerätä pois. Tästä asiasta järjestäjä on eri mieltä, sillä reittimerkkien poiskeräämiseen on kiinnitetty erittäin tarkkaa huomiota. Tämä asia toimi myös yhtenä syynä sille, että lupaa ei enää kilpailulle myönnetty.

Neljän osakilpailun SM-sarja

Tämän vuoden cross countryn SM-sarja käynnistyy huhtikuun lopussa Järilästä, jossa kaasutellaan tutuissa maastoissa. Viikkoa myöhemmin sarja suuntaa Mikkeliin, jossa Jyhnäharjulla ajetaan historian ensimmäinen SM-kilpailu. Perinteiseen tyyliin sarja jatkuu syksyllä Kiteellä, tarkemmin ottaen lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sarja päättyy viikkoa myöhemmin Orimattilaan.

Näiden neljän SM-kilpailun lisäksi syyskuun lopussa Säkylässä ajetaan joukkueiden SM-kilpailu, joka on samalla myös kansallinen kilpailu. Tällä hetkellä kalenterissa ei muita perinteisiä cross countrykilpailuja olekaan. Tämä huolestuttaa myös lajipäällikköä.

- Oli aika iso työ saada edes neljän osakilpailun sarja ja Mikkeliä sai houkutella pitkään järjestämään kilpailua. Näkisin suurimpana syynä tähän olevan kilpailun järjestämisen kustannusrakenteen suhteessa kuljettajamääriin. Kilpailun järjestämisestä tulee koko ajan kalliimpaa ja sen lisäksi Suomen Moottoriliiton puolelta tulee lisää muita vaatimuksia kilpailuihin. Kun tähän yhdistetään vielä pienet talkooporukat, on tilanne vaikea, selvitti Kivelä.

--

Osa Xracing OFFROADPro -01/2025 lehdessä julkaistusta artikkelista.