Nikanderin yhdeksäs
Ison luokan mestaruusjahtiin, tämän viikonlopun kaksipäiväiseen kisaan lähti vankasta pistejohdosta Nikander, ainoana uhkaajanaan Marko Tarkkala. Tarkkalan mahdollisuudet olivat ohuet, oikeastaan vain Nikanderin keskeytys olisi voinut etumatkan tavoittamiseen riittää.
Varmistelun makua ei kummankaan kuskin ajossa ollut. Roni Nikander lähti kisan alusta asti tuttuun tyyliinsä täysillä. Päivän yleiskilpailussa vain Eero Remes oli Nikanderia nopeampi, Tarkkalan ollessa yleisen kolmas.
Nikander takoi joka pätkällä kovia aikoja ja teki muutamat yleiskisan pohjatkin Remeksen nenän edestä. Kisan viimeisellä kierroksella Tarkkalalle tuli kaksi huonoa pätkäaikaa, jotka lopullisesti varmistivat miesten välisen kisan kääntyneen Roni Nikanderin voitoksi ja Suomen mestaruusjuhlaksi.
SM-sarjan päätöskisa ajetaan huomenna samalla reitillä. Nyt kaikkien kolmen luokan mestaruudet ovat varmistuneet.
Kahden pienemmän luokan mestaruudet ratkesivat jo edellisessä osakilpailussa, kultaiset ripustettiin Antti Hellstenin (E1) ja Eemil Pohjolan (E2) kaulaan.