Aki-Pekka Mustonen pääsi tuulettamaan mestaruutta Vaasassa.
Kuva
Matias Hirsimäki
Myös monia muita mielenkiintoisia nimiä olivat taistelemessa mitaleista. Alkueristä 12 parasta jatkoivat semifinaaleihin, joista kuusi nopeinta saivat paikkansa päivän huipentavaan finaaliin.
Alkuerissä nähtiin Mustosten veljesten näytös isoveli Aki-Pekan johdolla. Mies tyylitteli jokaisen kolmen alkueränsä ykkösenä ruutulipulle. Pikkuveli Jesse oli myös vireessä ottaen kaksi erävoittoa ja häviten ainoastaan juuri veljelleen.
Laukkanen oli alkuerien kolmanneksi nopein 12 pisteellään. Aarni Heikkilä kasasi alkueristään 11 pistettä, jättäen paluun radoille tehneen Rene Lehtisen, sekä Mika Lopin taakseen. Muut semifinalistit olivat Matias Mäenpää, Klaus-Peter Gerdemann, Jarmo Raappana, Simo Pulli, Markku Autio ja Raimo Juntunen.
Päivän ensimmäinen semifinaali jatkoi samaa kaavaa kuin alkuerätkin. Aki-Pekka Mustonen nappasi parhaan startin karatessa samalla semifinaalin voittoon ja finaaliin. Rene Lehtinen nappasi kakkossijan ja viimeisen finaalipaikan vei Aarni Heikkilä. Toisessa semifinaalissa nähtiin Laukkasta parhaimillaan miehen kaasutellessa ykkösenä maaliviivalle. Jesse Mustonen ja Mika Loppi ottivat myös paikkansa päivän finaaliin.
Finaalissa kirjoitettiin lopulta suomalaista maaratahistoriaa, Mustosten veljesten ajaessa ensimmäisenä veljesparina kilpailun kaksoisvoittoon. Aki-Pekka vei myös finaalin nimiinsä ottaen uransa neljännen SM-kullan maksimipistein. Hallitseva mestari Jesse täydensi kaksikon päivän hopealla. Laukkasen hieno paluu radoille tuotti SM-pronssia, ennen Lehtistä, Heikkilää ja Loppia.
Vaasassa ajettiin myös Classic-luokassa ja Flat Trackissä. Classicin ykkönen oli Jari Kortelainen, ennen Marko Mäkistä ja Risto Einolaa. Flat Trackin nopein oli Mikko Koskinen, ennen seuratovereitaan Herman Kenkkilää ja Janne Rantalaa.