Miljoonan tiimikaveri, miljoonan fani

Eli Tomac kuittasi Monster Cupin pääpotin, miljoona dollaria. Raha olisi voinut jäädä saamatta ilman tiimikaverin, Joey Savatgyn uhrausta kisan viimeisellä kierroksella.
Teksti
Joey Savatgy teki Eli Tomacille todella ison palveluksen.
Kuva
Kusti Manninen

Kaikissa erissä vahvasti ajanut Tomac otti siis kolmesta erästä kolme voittoa. Viimeisen erän voitto li kuitenkin tiukassa, sillä heikomman startin jälkeen nousun kakkossijalle tehnyt Eli Tomac lähti viimeiselle kierrokselle uuden tiimikaverinsa Joey Savatgyn kannassa.

Tämän päivän jälkeen Kawasakin leirissä on takuulla hyvä tunnelma ja Tomacin voi sanoa olevansa tiimikaverilleen ison palveluksen velkaa. Savatgy näki Tomacin saavuttavan mutta tiesi pystyvänsä pitämään mestarin takanaan. Nuorukainen teki nopean ratkaisun ja väisti sen verran puoli kierrosta ennen maalia, että Tomac pääsi ohi. Savatgy näytti kädellään Tomacille merkin, että antaa palaa voittoon.

OSTA KÄYTTÖOIKEUS

Sisältö jota yritit avata on tilaajille. Hanki itsellesi nyt käyttöoikeus tilaamalla Xracing OFFROADPro-lehti.

Lehtitilaus alk. 79,90 € / 7 numeroa

  • Xracing OFFROADPron lehdet paperisena ja digitaalisena
  • OFFROADPron ja Xracingin aiemmin ilmestyneet numerot digilehtinä
  • xracing.fi -verkkopalvelun käyttöoikeus

OSTA