Mestaruus ratkesi viimeisellä kierroksella

Antti Soittiala voitti S1-luokan Suomen mestaruuden.
Kuva
Juha Harju
Supermoton S1-luokan Suomen mestaruus ratkesi Imatralla viimeisen lähdön viimeisellä kierroksella.

Supermoton kauden viimeinen SM-kilpailu kaasuteltiin viikonloppuna Imatralla. Kauden päätöksessä S1, S2- ja S4-luokat ajoivat kolme lähtöä, joista ensimmäinen ajettiin lauantaina ja kaksi muuta sunnuntaina.

S1-luokassa nähtiin huima mestaruustaistelu ja mestaruus ratkesikin vasta viimeisen lähdön viimeisellä kierroksella. Eemeli Åstedt oli kiinni mestaruudessa tuossa vaiheessa, mutta kaatui ja putosi toiseksi. Antti Soittiala nousi kärkeen ja ajoi mestaruuteen neljän pisteen turvin. Ossi Rantala oli Imatralla kolmas molemmissa lähdöissä ja kolmas Rantala oli myös SM-sarjassa. Onni Korkeamäki oli luokan neljäs ja samalla sijalla Korkeamäki oli myös SM-sarjan loppupisteissä. SM-sarjassa toisena ennen kauden päätöstä ollut Niko Heikkala kaatui pari viikkoa sitten harjoituksissa ja mursi suoliluunsa. Heikkala ei pystynyt luokassa ajamaan Imatralla ja putosi pisteissä viidenneksi. Kauden aikana sarjassa mukana nähtiin yhteensä kahdeksan kuljettajaa, joista neljä ajoi jokaisen kilpailun.

S1 SM-loppupisteet:

  1. Antti Soittiala 201
  2. Eemeli Åstedt 197
  3. Ossi Rantala 174
  4. Onni Korkeamäki 155
  5. Niko Heikkala 128
  6. Jimi Lamminen 59
  7. Jesse Katainen 54
  8. Aksel Pärtelpoeg 35

 

Kokonaan asfaltilla ajettavassa S4-luokassa Heikkala johti sarjaa täysin pistein ennen Imatraa. Kainalokeppien kanssa liikkuva Heikkala raahautui väkisin pyörän päälle S4-luokassa ja ajoi kaikki kolme kisaerää.  Heikkala ajoi kaikissa kolmessa erässä varman päälle viimeisenä maaliin ja keräsi jokaisesta erästä 12 pistettä. Tämä riitti tuomaan hänelle luokan Suomen mestaruuden. Aatu Vuola oli luokassa toinen ja Niclas Ahlqvist kolmas. Kauden aikana luokassa mukana oli yhteensä 10 kuljettajaa, joista viisi ajoi kaikki kilpailut.

S4 SM-loppupisteet:

  1. Niko Heikkala 186
  2. Aatu Vuola 168
  3. Niclas Ahlqvist 154
  4. Eelis Laitinen 150
  5. Tatu Makkonen 119
  6. Petri Viitanen 95
  7. Akseli Putkonen 66
  8. Antti Laine 51
  9. Niko Hatva 51
  10. Jesse Katainen 44

 

S4 Junior-luokassa jaettiin myös SM-mitalit. Mestaruuden nappasi Jerry Miikki, kuuden pisteen erolla Ahlqvistiin. Tuomas Ihalainen oli sarjan kolmas. Junioreissa nähtiin kauden aikana yhteensä 15 kuljettajaa, joista kuusi ajoi jokaisen kilpailun.

S4 SM-loppupisteet TOP10:

  1. Jerry Miikki 191
  2. Niclas Ahlqvist 185
  3. Tuomas Ihalainen 139
  4. Rasmus Junkkarinen 121
  5. Lenni Kuukka 114
  6. Iina Suikkanen 93
  7. Emil Kivistö 88
  8. Sulo Hänninen 83
  9. Eetu Helminen 69
  10. Aatos Pirttinen 65

 

S2-luokassa jaettiin Suomen Cup-titteli. Se menikin täysin pistein Toni Paakkiselle. Tero Kolehmainen oli sarjassa toinen ja Aatu Vuola kolmas. Luokassa oli kauden aikana mukana yhdeksän kuljettajaa, joista kaksi ajoi koko sarjan.

S2 Suomen Cup loppupisteet:

  1. Toni Paakkinen 225
  2. Tero Kolehmainen 130
  3. Aatu Vuola 120
  4. Valtteri Salo 114
  5. Jimi Lamminen 104
  6. Jesse Kaitainen 66
  7. Rasmus Ebelmann 44
  8. Tuomas Harhala 40
  9. Eeli Laitinen 31