KTM:n talousvaikeudet veivät hard enduron MM-sarjan promoottorin selvitystilaan

Kuva
Future7media
Hard enduron MM-sarjan promoottori WESS Promotion GmbH on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin KTM:n vetäydyttyä sarjan tukemisesta.

Winfried Kerschhagglin johtama WESS Promotion GmbH perusti alkuperäisen WESS-sarjan vuonna 2018, josta kehittyi myöhemmin hard enduron MM-sarja. Sarja oli vahvasti riippuvainen KTM:n ja Red Bullin kaltaisista suurista rahoittajista, jotka tukivat sarjaa ja yksittäisiä tapahtumia. Red Bull vähensi sarjan tukeaan jo tälle kaudelle ja nyt talousvaikeuksissa oleva KTM lopetti sarjan tukemisen. 

Ystävämme Enduro21.com -sivustolta kertovatkin sarjan promoottorin ajautuneen selvitystilaan. Promoottori on jo lähestynyt sarjan kuljettajia ja kertonut, että KTM:n vetäytyminen sarjan tukemisesti on vaikuttanut merkittävästi organisaatioon ja koko sarjaan. Promoottoritaho kuitenkin vakuuttaa, ettei tämä merkitse sarjan loppua. Keskustelua on käyty tiiviisti ensi kauden kisajärjestäjien ja FIM:n kanssa, jotta sarja pystytään viemään läpi. Muutoksia sarjaan on kuitenkin luvassa ja arveluiden mukaan ne tulevat koskemaan Euroopan ulkopuolella ajettavia kilpailuja. 

Lisätietoa sarjan tulevaisuudesta on luvassa tiettävästi tammikuussa.