Koutonen: ”Etenkin lauantain pätkät ovat upeassa kunnossa”

Jouni Koutonen toimii tänäkin vuonna Päitsin ratamestarina.
Kuva
Jani Hovi
Päijänteen ympäriajo lähestyy kovaa vauhtia ja kisa kaasutellaan jo kuukauden kuluttua. Me soitimme kilpailun ratamestarille ja kysyimme millaisessa kunnossa kisan reitti on tällä hetkellä.

- Nyt täytyy sanoa, että etenkin lauantaina maastokokeet ovat tällä hetkellä aivan loistavassa kunnossa. Pohjat ovat aivan umpijäässä ja sen myötä reitti onkin todella nopea. Vaikka tulisi lämpimät kelit, niin lauantaina maastokokeet kyllä kestävät. Tällä hetkellä myös sunnuntain pätkät ovat jäässä, mutta tietysti ne sulavat nopeammin, jos sää muuttuu. Mutta jos näin käy, niin teemme reittiin tarpeen mukaan muutoksia, Koutonen kertoo.

Tänä vuonna Päitsillä ajetaan lauantaina 15 maastokoetta ja sunnuntaina 11 maastokoetta. Tällä kertaa reitillä on kolme uutta maastokoetta.

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy 3.3.2025

Maaliskuun 7. päivä ilmestyvästä Xracing-lehdestä löytyy täydelliset reittikartat, reittiselostus, aikataulu, ratkaisupätkät, kisaennakot ja monta muuta Päitsiin liittyvää tarinaa. Jos et ole vielä lehden tilaaja, niin tilaa se viimeistään 23.2. ja saat Päitsin katsojaoppaan kotiin kannettuna.