Konnevedellä valmistelut etenevät vauhdilla sääoloista huolimatta
Konneveden Moottorikerho/UA järjestää moottoripyörien jääradan Suomen Mestaruus- sarjan osakilpailun 9.3.2025 perinteisellä Isolahden jääratastadionilla, Liesivesi- järven jäällä Konnevedellä.
Tänä vuonna kilpailu on nimeltään ”Tanen Talli SM-Jäärata”. Tällä kunnioitetaan hiljattain edesmenneen, kerhomme perustajajäsenen Tauno Tane Mannisen muistoa.
Sääolosuhteet luovat haasteita
Kilpailun johtaja Eija Lahti ajattelee realistisesti: -Tapahtuman järjestelyjen suhteen on toimittava normaaliin tapaan, keleistä huolimatta. Kilpailuun on tällä hetkellä aikaa vielä yli kuukausi ja siinä ajassa ehtii säiden osalta tapahtua vielä monenlaisia käänteitä.
Kilpailupaikalla on jo talkoiltu moneen otteeseen. Ratapäällikkö Tomi Kapanen on ollut kiireinen:
-Rata, varikkoalue sekä yleisön autokatsomo on pidetty aurattuina aina kun on ollut aurattavaa. On vain mentävä olosuhteiden mukaan ja mietittävä mitä kannattaa missäkin vaiheessa tehdä.
Radan muodot on merkitty perinteisillä havuilla eli jäähän poratuilla kuusenoksilla.
-Tämä helpottaa auraamista jos lumituisku tai lämmin keli hukuttaa entiset penkat näkyvistä, Kapanen jatkaa.
Alkutalven pakkasten jälkeen jäänvahvuutta kilpailupaikalle on kertynyt lähes 40 cm.
-Se on vähimmäislukema mikä mahdollistaa kilpailun järjestämisen turvallisesti, kertoo Eija Lahti.
Rataprofiili tallessa
Kilparadan muotoilussa käytettiin paikannustekniikkaa.
-Arkistoistani löytyi vanhoja GPS:n avulla tallentamiani rataprofiileja, ja tämän vuoden rata onkin lähellä 2000- luvun alkuvuosien Isolahden ratoja: nopea sekä leveä, useita eri ajolinjoja tarjoava rata.
-Ratakierros tulee olemaan noin 1950 metriä pituudeltaan, ja pisimmän suoran pituus on 350 metriä. Lähdöstä ensimmäiseen jarrutukseen tulee matkaa lähes 700 metriä, kertoo radan suunnittelusta vastaava Harri Lahti.
Kilpailun järjestelyt ajantasalla
Tapahtuman järjestävä organisaatio on koossa, tarvittavat lupa- sekä muut prosessit etenevät tilanteen mukaan, -Tällä hetkellä voimme vain odottaa suotuisia sääolosuhteita, jotta voisimme tarjota sekä kilpailijoille, että katsojille maukkaan jääratakisan Konnevedellä, Eija Lahti summaa.