Kolme kärkikuljettajaa tasapisteissä Salossa

Max Parkkonen.
Kuva
Jani Hovi
Trialin SM-sarja jatkui viikonloppuna Salossa ja kisan jälkeen nähtiin varsin poikkeuksellinen tilanne, kun SM-luokan kolme kärkikuljettajaa olivat tasapisteissä kilpailun päätyttyä.

Salossa kaasuteltiin järjestyksessään jo 35. Salo-Trial. Kilpailun järjestäjä Salon Moottorikerho täyttää tänä vuonna 75 vuotta, joten kyseessä oli samalla juhlakisa. Kilpailuun mukaan starttasi 43 kuljettajaa, joista valitettavasti vain neljä nähtiin TR1-luokassa.

Vähäisessä osallistujamäärästä huolimatta Salossa nähtiin todella mielenkiintoinen ja jännittävä kilpailu. Voitosta taistelivat kauden aiempien kilpailujen tavoin Max ja Anton Parkkonen, sekä ensimmäistä kertaa tällä kaudella SM-sarjassa mukana nähty Niko Nurmio. Kun viimeinen jakso oli taiteltu, olikin kolmikko tasapisteissä. Tämä tarkoitti sitä, että virheettömät jaksot ratkaisisivat paremmuusjärjestyksen. Eniten 0-jaksoja oli Max Parkkosella, joka otti toisen peräkkäisen SM-voittonsa. Anton Parkkonen oli kakkonen ja Nurmio kolmas. Samuel Jääskeläinen oli luokan neljäs.

Salon muut luokkavoittajat olivat: Mikko von Plato (TR2), Peetu Leskinen (TR3), Egert Kimmel (TR3J), Ari Kyöstilä (TR4), Jukka Penttilä (TR5), Panu Malmberg (TR5J), Martin Ivanov (TR6), Emil Mattsson (TR6J), Veikko Lindsten (TR7J).

Trialin SM-sarja päättyy tulevana lauantaina Puujaassa. SM-taistelun osalta tilanne on todella mielenkiintoinen, sillä Max Parkkonen johtaa sarjaa kahden pisteen erolla veljeensä Anton Parkkoseen nähden. Kun voitosta saa kolme pistettä enemmän kuin kakkossijasta, on mestaruus molempien omissa käsissä. Sunnuntaina Puujaassa ratkaistaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruus.