Kilpailun ensimmäinen pätkä tuli hieman tökkien, mutta toisella pätkällä ajo rupesi jo olemaan rennompaa ja Kärkkäinen saikin pari kuljettajaa kiinni.
Kolmannelle pätkälle Kärkkäinen lähti samanlaisella sykkeellä kuin edellisellekin. Pätkän puolenvälin tienoilla Kärkkäistä kohtasi epäonni, kun hänen jalkansa jäi jalkatapin ja kiven väliin, sillä seurauksella, että seuraavasta huollosta kilpailun jatkaminen ei onnistunut.
- Harmittaa, ja paljon. Ajo rupesi tuntumaan hyvälle ja vielä olisi ollut varaa puristaa vauhdista melko paljon. Kolmannen pätkän alku tuli ihan hyvin, mutta loppupätkä menikin vain selvitessä maaliin. Huoltoporukka hätääntyi, kun kasvoni olivat aivan veressä, mutta aiemmin risu antoi osuman nenälle, joka vuoti melko reilusti, Kärkkäinen kommentoi.
Kärkkäinen kuljetettiin ambulanssilla Peijaksen sairaalaan, jossa todettiin, ettei murtumia ollut. Samantien Kärkkäinen sai varattua ajan Omasairaalaan, jossa otettiin laajempi röntgenkuvaus jalasta ja joista löytyi murtuma kantaluusta. Jalka kipsattiin ja seuraavat neljä viikkoa kuluu keppien kanssa, kun jalalle ei saa varata ollenkaan painoa.
-Loukkaantuminen ei vaaranna päätavoitettani eli MM-sarjan ajamista, sillä ensimmäinen MM-kilpailu ajetaan 10.-12.6. Heinolassa. Nyt vain paljon hieman erilaista treeniä kuin normaalisti ja pyörän päälle palaan kovempana kuin aiemmin!