Jämsään joukkuemestaruus

Kuva
Jani Hovi
Jämsän Seudun Moottorikerho nappasi kerhojoukkueiden valtikan takaisin itselleen kotikilpailussaan.

Kauden viimeisen SM-enduron yhteydessä ratkaistiin myös enduron kerhojoukkueiden Suomen mestaruus. Vaikka Roni Kytönen joutui jäämään pois kilpailusta, sai Jämsän Seudun Moottorikerho kovan joukkueen jalkeille. Eikä jämsäläiset joutuneetkaan pettymään, sillä Jussi Arvaja, Eemil Pohjola ja Hermanni Haljala palautti kerhon mestaruuskantaan. Lähes seitsemän minuuttia jämsäläisille jäi Salpausselän Moottorikerhon joukkue Antti Hänninen, Eemi Helander ja Jesse Viljakainen. Riihimäen Enduro Seura kaasutteli kilpailussa kolmanneksi, jääden kaksi minuuttia SsMK:sta. Pronssille ajaneessa joukkueessa mukana olivat Marko Tarkkala, Oskari Vuori ja Mika Karma. Mäntsälän Moottorikerho oli neljäs ja Orimattilan Moottorikerho viides.

Hallitseva mestari Hämeenlinnan Moottorikerho jäi tällä kertaa kahdeksanneksi, Samuli Puhakaisen jouduttua keskeyttämään kilpailun.

Alla tulokset: