Historian ensimmäinen endurokilpailu Mäntyharjulla

Kaksi Suomen mestaruutta tällä kaudella voittanut Eemil Pohjola nähdään myös mukana Hirvensalmella.
Kuva
Jani Hovi
Mäntyharjulla ajetaan reilun viikon kuluttua Mäntyharjun Moottorikerhon historian ensimmäinen endurokilpailu.

MotoSyncro.fi SprintEnduro kaasutellaan Hirvensalmella 14. päivä lokakuuta. Kilpailun reitti on suunniteltu ja raivattu pelkästään kilpailua varten ja Mäntyharjun Moottorikerho onkin tehnyt kovan työn ensimmäisen endurokilpailunsa eteen. Reitti on hiekkapohjainen, eikä se sisällä mitään vaikeita osuuksia, joten näin ollen se sopii hyvin myös ensi kertalaisille. Kilpailussa onkin mukana kaikki kansalliset luokat, mukaan lukien myös V70- ja classic-luokat, joiden kuljettajat pääsevät ilman ilmoittautumismaksua kisaan mukaan.

Alkuperäisen aikataulun mukaan aamun lähdössä viisi kierrosta ajavat C, V50, V60- ja naistenluokka. Neljä kierrosta ajaa puolestaan K, E, V70- ja classicluokat. Iltapäivän lähdössä muut luokat ajavat kuusi kierrosta. Kierrostenmäärä ja aikataulu tarkentuu vielä, kun lopullinen osallistujamäärä vahvistuu.

Kilpailun ilmoittautuminen umpeutuu MOTTI-palvelussa 7.10.

Kilpailukeskuksen osoite: Vilkonpääntie 60, Hirvensalmi.

Alla kilpailun reittivideo.