Haljala vei E2-luokan voiton, Arvaja otti vapaana olleen mitalin

Kuva
Jani Hovi
Hermanni Haljala ajoi kotiyleisön edessä luokkavoittoon. Kotiyleisö sai myös lisää hurrattavaa, kun Jussi Arvaja otti luokan SM-pronssin.

E2-luokassa aamu käynnistyi Hermanni Haljalan tahdissa, kun jämsäläinen kellotti ensimmäiselle maastokokeelle pohjat. Samuli Puhakainen nousi kärkeen kuitenkin jo seuraavalla maastokokeella, ajaen pohjat. Puhakainen kellotti pohja-ajat myös kahdelle seuraavalle maastokokeelle ja johti luokkaa reilun 10 sekunnin turvin. Puhakainen meno päättyi kuitenkin päivän viidennelle maastokokeelle, kun hänen takaiskunvaimentimen yläpään pultti irtosi ja hämeenlinnalaisen kisa jäi kesken. 

Samuli Puhakainen yritti korjata pyöräänsä maastossa. (Kuva: Jari Värelä)

Haljala siirtyi luokan kärkeen, eikä luovuttanutkaan kärkipaikkaa muille. Beta-kuljettajan voittomarginaali oli maalissa minuutin ja 31 sekuntia. Eemil Helander ajoi pitkään toisena, mutta otti kilpailun puolessa välissä AT-minuutin, viettäessään huollossa hieman liian pitkän ajan. Tästä sisuuntuneena Helander ajoi viimeisellä kierroksella yhden pohja-ajan ja oli kaksi kertaa kakkonen, nousten lopulta takaisin kakkoseksi. Roni Salin oli luokan kolmas täpärästi, sillä ensimmäisellä maastokokeella epäonnistunut Eetu Puhakainen pääsi lopussa hurjaan vauhtiin. Puhakainen kellotti pohja viimeiselle maastokokeelle, mutta jäi Salinista lopulta 0,15 sekuntia. Myös Marko Tarkkala oli hyvässä vauhdissa ja hän oli luokan viides, jääden Puhakaiselle 11 sekuntia.

Luokan Suomen mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa varmistanut Peetu Juupaluoma ei ollut mukana kilpailussa. Juupaluoma kaatui harjoituksissa viikko sitten ja mursi ranteensa, solisluunsa ja neljä kylkiluuta. Puhakainen oli niin ikään varmistanut jo sarjan hopean ennen Jämsää. Jussi Arvajan pronssi oli myös sinettiä vaille valmis ja jämsäläinen löikin tuon sinetin päälle tänään ja otti himmeimmän mitalin.

Sarjan loppupisteet (TOP10)

  1. Peetu Juupaluoma 225
  2. Eetu Puhakainen 163
  3. Jussi Arvaja 146
  4. Roni Salin 123
  5. Dick Bergman 121
  6. Roni Heikkala 97
  7. Jaakko Rinkinen 69
  8. Niklas Laankoski 68
  9. Tuomas Nieminen 42
  10. Riku Ratinen 42

Täydelliset pisteet.

Päivän tulokset: