Freeman ylivoimainen, Puhakainen seitsemäs

Teksti
Brad Freeman ajoi voittoon tänään Heinolassa.
Kuva
Jani Hovi
Enduron MM-sarjan kolmannen osakilpailun ensimmäinen kisapäivä Heinolassa päättyi Brad Freemanin voittoon. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi junioreissa seitsemänneksi ajanut Samuli Puhakainen.

Heinolassa ratkaisevaksi maastokokeeksi osoittautui endurotesti, joka oli tosi vaikea ja kivikkoinen. Se myös kului melkoisesti ja kilpailijoiden erot olivatkin siellä jopa yllättävän suuria. Myös crossitesti kului melkoisesti ja etenkin esille tulleet juuret aiheuttivat vaikeuksia monelle kilpailijalle. Päivä oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten siitä ei tullut ylivoimaisen raskasta.

EnduroGP-luokassa Brad Freeman on vetänyt puhdasta sarjaa voittamalla kaikki neljä kisapäivää. Heinolan lauantaipäivä ei tuonut upeaan sarjaan muutosta. Freeman täräytti päivän toisena maastokokeena ajetulle endurotestille 14 sekunnin pohjat ja kisa oli käytännössä sillä selvä. Beta-kuljettaja jyräsi lopulta ylivoimaiseen voittoon lähes minuutin erolla.

- Tämä oli varmasti yksi enduromaisimmista kisapäivistä muutamaan vuoteen ja se taisi yllättää monet kilpakumppanit. En odottanut endurotestin kuluvan ihan noin paljon. Oli kyllä sairaan hyvä päivä. Ei kaatumisia, ei mitään. Ajelin vähän kuin itsekseni välittämättä muista ja annoin vain mennä. Tuntui tosi hyvältä ja huomenna yritän jatkaa samaan malliin, Freeman suunnitteli.

Steve Holcombe ajoi nyt kauden parhaan kisansa sijoittuen toiseksi, mutta Freemanin vauhtiin ei hänelläkään ollut mitään asiaa.

- Oli tosi hyvä päivä. Rakastin tätä kisaa. Oli oikein kunnon endurokilpailu, hiukan vain ajallisesti lyhyt verrattuna normaaliin. Tein ainoastaan pieniä virheitä päivän aikana. Viimeisellä crossitestillä tuli vähän isompi virhe, joka sitten laittoi vain keskittymään kunnolla vielä viimeisellä endurotestillä. Olen omaan vauhtiini tämän tyyppisissä olosuhteissa tyytyväinen, Holcombe kertoi.

Kolmanneksi parhaat MM-pisteet kuittasi Josep Garcia. Hän hävisi Holcombelle runsaat puoli minuuttia.

- Olen melko tyytyväinen. Tuntui, että en löydä parhaita linjoja endurotestillä, eikä fiilis ole siellä paras ja menetän aina paljon aikaa. Oli myös kaatumisia päivän aikana. Viimeisellä kierroksella endurotestillä yritin puristaa vähän enemmän ja heitin aika isot lipat. Onneksi olen ihan kunnossa. Huomenna yritän parantaa, Garcia lupaili.

Suomalaisittain päivä ei suurempia ilonpurkauksia aiheuttanut. Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Eemil Pohjola. Hän ajoi sijalle 22. E2-luokassa Pohjola oli kahdeksas.

pohjola

Eemil Pohjola.

Hermanni Haljala ajoi maaliin sijalla 26 ja oli puolestaan E1-luokassa kahdeksas. Roni Kytösen päivä oli kaikkea muuta kuin odotetun kaltainen. Aamun ensimmäisellä endurotestillä tuli eroa kärkeen jo puolitoista minuuttia ja haaveet huippusijoituksesta menivät saman tien. Sijoitukseksi tuli 28:s ja E1-luokasta tuli yhdeksäs sija.

- Ajo ei vain lähtenyt kulkemaan koko päivänä. Ei siihen mitään varsinaista selvää syytä ole, mutta varmasti tuo kuukauden ajotauko näkyy siinä, Kytönen totesi lyhyesti.

Ville Meisola ajoi maaliin sijalla 38, mutta E2-luokan 14 sija toi myös kaksi MM-pistettä.

Etchells hallitsi junioreita

Junioriluokassa Jed Etchells piti johtopaikkaa hallussaan koko päivän, vaikka Albin Norrbin pysyikin hyvin tuntumassa. Etchells kuittasi voiton lopulta 13 sekunnin marginaalilla ja Norrbin oli toinen. Ruotsalaisten hyvää panosta täydensi kolmanneksi ajanut Max Ahlin. Samuli Puhakainen tähtäsi podiumille, mutta ei aivan sinne yltänyt. Sijoitus oli seitsemäs ja J1-luokassa podium jäi 11 sekunnin päähän kun Puhakainen oli luokan neljäs. Peetu Juupaluoma ajoi tasaisen päivän jälkeen sijalle yhdeksän ja J1-luokasta kirjattiin kuudes sija.

Youth-luokassa Kevin Cristino jatkoi edelleen voittamattomana. Päivän kakkonen oli Leo Joyon ja kolmanneksi kiirehti Thibault Giraudon. Niko Puotsaari ajoi odotetustikin sarjan parhaan kisapäivänsä ja ehti maaliin yhdeksäntenä. Muista suomalaisista Roni Heikkala oli 16 ja Ukko Laaksonen 17. Albert Juholan mukavasti alkanut kisa keskeytyi sähkövikaan jo alkuvaiheessa.

puotsaari

Niko Puotsaari.

Naisten luokassa Jane Daniels oli jälleen omaa luokkaansa. Toiseksi ajanut Jessica Gardiner hävisi vajaat kolme minuuttia. Kolmas oli Rosie Rowett. Viivi-Maria Mäkinen ajoi sijalle 13 ja Janette Mielonen löytyy tulosluettelon 14 sijalta.   

Kilpailu Heinolassa jatkuu sunnuntaina samalla aikataululla eli liikkeelle lähdetään kello 9.00.