CC:n SM-sarjan syyskausi käynnistyy

Kuva
Jani Hovi
Cross countryn SM-sarjan toinen osa käynnistyy reilun viikon kuluttua Orimattilassa.

Neljän osakilpailun mittaisen cross countryn SM-sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua ajettiin keväällä ja nyt on vuorossa sarjan toinen osio. Kauden kolmas kilpailu kaasutellaan Orimattilassa 5. päivä lokakuuta ja kauden päätös viikkoa myöhemmin Kiteellä. Kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen Eero Remes johtaa SM-sarjaa, voitettuaan molemmat kilpailut. Toisella sijalla sarjassa on Miro Niemi, joka on 10 pistettä Remeksen takana. Niemen kanssa tasapisteissä sarjassa on Antti Hänninen. Albert Juhola on sarjassa neljäntenä, mutta Juhola valittiin Suomen Six Days -maajoukkueeseen, eli hän ei pääse jahtaamaan SM-mitalia. Hermanni Koskinen on sarjassa viidentenä, yhdeksän pistettä Niemen ja Hännisen takana.

Kauden kolmas kilpailu ajetaan Orimattilan motocrossradan ympäristössä. Kisapäivä Orimattilassa polkaistaan käyntiin 65-kuutioisten junioreiden 30 minuutin lähdöllä klo 8:45. V60, nuoret, kunto- ja classic -luokka lähtevät omaan tunnin mittaiseen kilpailuunsa 9:30. Päivän ensimmäinen kahden tunnin startti lähetään matkaan 11:05. Tuolla radalla nähdään naiset, V50- ja C-luokat. Päivän päälähtö (A, B, U20 ja V40) starttaa puolestaan 13:40.

Kilpailun ilmoittautuminen on auki MOTTI-palvelussa ja se umpeutuu 29.9.