Busto voittoon Virossa, Bou jäi finaalin ulkopuolelle

Kuva
X-Trial
Viro isännöin ensimmäistä kertaa X-trialin MM-osakilpailua ja ilta olikin täynnä yllätyksiä, sekä todella tiukkaa taistelua.

Tiukka kilpailu ratkesi vasta finaalin viimeisessä jaksossa yhden pisteen erolla Buston hyväksi hänen kilpakumppaniaan Gabriel Marcellia vastaan. Kaksikko sai samat pisteet kaikissa muissa finaalin jaksoissa paitsi ensimmäisessä, jossa Marcelli menetti yhden pisteen Bustoon verrattuna. Näin ollen galicialaisen odotus ensimmäisestä voitostaan jatkuu. Bustolle voitto oli ensimmäinen sitten Wiener Neustadtin kisan ja ansaittu lisäpiste toisessa kierroksessa saadusta huipputuloksesta vie hänet askeleen lähemmäksi MM-hopeaa. Benoit Bincazille teki paluu palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa sitten Bilbaon 2020 osakilpailun päätti puolestaan 16 kisan palkintokorokkeen puutteen.

- Olen todella onnellinen, sillä ensimmäinen kierros sujui positiivisesti, ja toinen kierros oli uskomaton. Finaali meni täydellisesti. Voitto ratkesi vasta viimeisessä jaksossa, mutta tunsin oloni hyväksi ja vahvaksi koko kisan ajan. Tämä tulos on tärkeä taistelussa kokonaiskilpailun toisesta sijasta, Busto kertoi.

Illan suurin yllätys oli Toni Boun jääminen finaalin ulkopuolelle. Kaatuminen kilpailun toisella kierroksella pudotti miehen finaalin ulkopuolelle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Bou jäi palkintokorokkeen ulkopuolelle sitten hänen selkävammansa vuonna 2018 ja katkaisi hänen kymmenen peräkkäisen voiton sarjansa.

MM-sarja päättyy kolmen viikon kuluttua Espanjassa. Bou on jo varmistanut maailmanmestaruuden. Busto on sarjassa toisena, kuuden pisteen erolla kolmantena olevaan Marcelliin.