Bolt voitti kisan, Lettenbichler mestaruuden

Kuva
Future7media
Manuel Lettenbichler kruunattiin eilen hard enduron maailmanmestariksi jo neljännen kerran..

Hixpania Hard Enduro päätti eilen lajin MM-kauden ja samalla kruunattiin sarjan tämän vuoden mestari. Manuel Lettenbichler on hallinnut sarjaa pari viime vuotta ja saapui kauden päätöskilpailuun 17 pisteen johtoasemassa, huolimatta siitä, että joutui jättämään yhden kilpailun väliin loukkaantumisen vuoksi.

Sunnuntain pääkilpailun johtopaikan nappasi haltuunsa Husqvarnan Billy Bolt, joka menikin lopulta menojaan ja otti voiton. Lettenbichler oli alussa toisena, mutta kaatui ja loukkasi uudelleen nilkkansa, joka rajoitti KTM-kuljettajan vauhtia. Niinpä Shercon Mario Roman nousi kisassa kakkoseksi, Lettenbichlerin ajaessa kolmantena maaliin. 

- Olen niin innoissani kolmannen peräkkäisen mestaruuden voitosta! Keskellä kisaa tapahtui paha kaatuminen, joka sattui, joten olen iloinen, että onnistuin kuitenkin vahvassa lopetuksessa. Kausi on ollut uskomaton – täynnä ylä- ja alamäkiä, mutta kaikki työ on lopulta palkittu, Lettenbichler kertoi.

Wade Young ajoi kilpailussa neljänneksi ja riitti tuomaan GASGAS-kuljettajalle MM-hopean. Roman oli sarjassa kolmas.

Alla MM-sarjan loppupisteet (TOP5):

  1. Manuel Lettenbichler (GER), KTM, 127 points
  2. Wade Young (RSA), GASGAS, 109 pts
  3. Mario Roman (ESP), Sherco, 108 pts
  4. Teodor Kabakchiev (BUL), Sherco, 91 pts
  5. Mitch Brightmore (GBR), Husqvarna, 79 pts