Anton Parkkoselle Suomen mestaruus

Kuva
Parkkonen Motorsport tiedotus
Anton Parkkonen päihitti eilen veljensä kauden päätöksessä ja vei trialin Suomen mestaruuden pisteen turvin.

Trialin Suomen mestaruus ratkaistiin eilen Puujaassa, Hausjärvellä. Kilpailu olikin todellinen jännitysnäytelmä, kun Max ja Anton Parkkonen starttasivat kisaan kahden pisteen erolla toisiinsa nähden. Max johti sarjaa, mutta mestaruus menisi sille kumpi ottaisi viimeisen kilpailun voiton.

Kisa käynnistyi hieman molempien veljesten hermoilun merkeissä. Max otti täydet virhepisteet kahdelta ensimmäiseltä jaksolta, Antonin kerätessä jaksoilta vain kolme pistettä. Anton otti puolestaan kahdelta seuraavalta jaksolta vitoset, kun Max selvisi yhteensä viidellä pisteellä. Tuossa vaiheessa kisan kärjessä olikin Samuel Jääskeläinen. Anton sai ajonsa nopeammin järjestykseen ja nappasi enää kuudennelta jaksolta vitosen, ajaen loppukierroksen yhdellä pisteellä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Anton Parkkonen johti kilpailua kahdeksan pisteen erolla Jääskeläiseen, Max Parkkosen ollessa pisteen päässä hänestä. 

Molemmat veljekset paransivat ajoaan toisella kierroksella, mutta sekin sujui Antonin tahdissa ja kaksikon ero viimeiselle kierrokselle lähdettäessä oli 12 pistettä. Viimeisen kierroksen alussa Anton teki virheitä ja Max kavensi eroa veljeensä kuuden ensimmäisen jakson aikana seitsemällä pisteellä. Lopussa Anton kuitenkin ryhdistäytyi ja ajoi neljä viimeistä jaksoa nollilla, ottaen kilpailun voiton ja samalla mestaruuden. Max Parkkonen jäi kisassa veljelleen kuusi pistettä ja SM-sarjassa pisteen. Jääskeläinen oli kisan kolmas ja kolmas myös SM-sarjassa.

Päivän muut luokkavoittajat olivat Veeti Kaunisto (TR2), Jussi Seppänen (TR3), Jimi Saarela (TR3J), Pertti Teräsahde (TR4), Juha Lamberg (TR5), Pia Anete Rebane (TR5J), Kauko Kuusinen (TR6), Emil Mattson (TR6J), Teijo Turunen (TR7) ja Veikko Lindsten (TR7J). 

Sarjojen loppupisteet